Suomi
Gamereactor
arviot
Persona 5 Royal

Persona 5 Royal

Japanilaisen lukiolaisen voimafantasia toimii hienosti ilman mikromaksuja ja moninpeliä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vuoden 2017 alkupuolella julkaistiin tyylikäs JRPG-peli Persona 5, jonka Gamereactorin arvion voi lukea täältä. Nyt kolme vuotta myöhemmin julkaistaan päivitetty ja laajennettu versio Persona 5 Royal. Mitä kaikkea on muuttunut? Ne lisäykset on pääasiassa tehty varsinaisen emopelin sekaan, joten perinteisestä DLC-materiaalista ei voi puhua.

En ole koskaan pelannut Persona-sarjaa, joten olin enemmän kuin innoissani päästessäni tutustumaan paranneltuun Royal-versioon. Ytimeltään kysymyksessä on japanilaisten lukiolaisten voimafantasia, jossa vuorottelevat JRPG-peleille ominaiset vuoropohjaiset taistelut ja luolastojen koluaminen. Mukana on kuitenkin paljon muutakin, ja juuri tuon muun ansiosta Persona 5 Royal kohoaa päättymässä olevan konsolisukupolven mieleenpainuvimpiin peleihin.

Digitaalisena latauksena Persona 5 Royal vie levytilaa 38 gigaa, mikä on nykyaikana melko vähän. Siitä huolimatta peliaikaa luvataan pitkästi yli 100 tuntia. Tämä johtuu arvatenkin piirroselokuvamaisesta ulkoasusta, joka näyttää paksulla tussilla tehdyltä. Juuri värikkyys ja pelin ulkoinen olemus on se, mikä erottaa Persona 5 Royalin muusta tämän hetken tarjonnasta. Latausaikoja on paljon, mutta ne ovat hyvin lyhyitä. Muutenkin peli pyörii teknisesti täysin ongelmitta tavallisella PS4-konsolilla, eikä bugejakaan tullut vastaan.

Valittavia vaikeustasoja on peräti viisi kappaletta, ja niiden välillä voi vapaasti vaihtaa pelaamisen aikana. Syytä onkin, sillä varsinkin pomotaistot ovat tarinallisen eeppisiä ja kestävät kauan. Toisin sanoen kovinkaan montaa kertaa niitä ei välttämättä viitsi yrittää uudestaan. Persona 5 Royal alkaa hitaasti, siis todella hitaasti. Pelin tavoille opastetaan ilman kiirettä muun tarinan ohella, joka on ehdottomasti oikea ratkaisu. Hieman ikävämpää on se, että se pelaamisen ydinkuvio aukeaa vasta noin 10 tunnin pelaamisen jälkeen, ja suunnilleen 20 tunnin jälkeen pelin rakenteen osaa hahmottaa. Tämä hahmottaminen on tärkeää, sillä pelaaminen pyörii ajan ympärillä. Eteneminen jaksottuu normaalin kalenterin mukaan, ja joka päivä pystyy tekemään 1-3 erilaista asiaa riippuen siitä, mitä tarinassa kulloinkin on menossa. Tavallisesti tämä tarkoittaa pääjuonen edistämistä ja 1-2 vapaavalintaisen sivupolun suorittamista. Tällainen rajoitus johtaa siihen, että omaa pelaamistaan on mietittävä pidemmälle eteenpäin kuin mihin yleensä on hidastempoissa roolipeleissä tottunut. Itseäni tämä ei haitannut, mutta se yllätti.

Tämä on mainos:
Persona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 Royal

Pelaaja omaksuu nuoren lukiolaispojan roolin, joka kadulla havaitsemaansa ahdisteluun puuttumisen jälkeen on joutunut ongelmiin lain kanssa. Tarina avautuu poliisikuulustelussa, johon Joker-nimen omaksunut heppu on joutunut. Oikeassa elämässä Joker kavereineen ovat ehkä pelkkiä lukiolaisia, mutta rinnakkaisulottuvuudessa he ovat supervoimainen joukko nimeltä Phantom Thieves. He ujuttautuvat pahojen aikuisten mieliin, joissa kohdataan pahiksia, ratkotaan pulmia ja lopulta kohdataan pomovastus. Tämän jälkeen tapahtuu muutoksia myös oikeassa elämässä, koska Phantom Thieves on muuttanut pahan aikuisen mielenmaisemaa sisältä päin.

Supersankareilun ohella vietetään sitten sitä niin sanottua normaalia elämää. Älypuhelimella chattaillaan, omaa fanisivustoa ylläpidetään netissä, koulua käydään ja alkavia parisuhteita viritellään. Tätä oikeaa elämää jaksottaa tietysti kouluvuoden edistyminen läksyineen ja tentteineen. Tällä tavalla Persona 5 Royal sitoo onnistuneesti yhteen pää- ja sivutehtävien suorittamisen, jotka jaksottuvat aikaan jo aiemmin kuvaamallani tavalla. Aiheesta saisi varmasti vieläkin enemmän irti, jos olisi hankkinut omakohtaista kokemusta Japanin koulujärjestelmästä.

Persona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 Royal
Tämä on mainos:

Persona 5 Royal ei ole avoimen maailman peli, vaikka joitakin valintoja pääsee kyllä tekemään. Maailma koostuu joukosta pienempiä alueita, joiden välillä pääsee liikkumaan joko perinteisesti tai kätevän pikamatkustuksen avulla. Pirstaleisuus aiheuttaa sen, ettei Tokion suurkaupungin tunnelmaa pääse syntymään. Valintoja tehdään myös dialogivalinnoilla, ja sitä puhetta sitten totisesti riittää.

Päähenkilö Joker ei itse puhu mitään, joten hän kommunikoi muiden kanssa pelkällä tekstillä. Merkittävä osa dialogista on ääninäyteltyä, mutta ei kaikki. Lukemisen suuri määrä saattaa tulla yllätyksenä, sillä moista harvemmin nykypeleissä enää näkee. Ja koska pelissä käydään koulua, oppii ajan kuluessa ihan oikeitakin asioita. Kuten esimerkiksi vaikkapa sen, millä tavalla kultainen ja hopeinen leikkaus eroavat toisistaan. Ajoittain vaatimus runsaasta lukemisesta saattaa ärsyttää, sillä välillä sanailu tuntuu pelkältä lässyttämiseltä edistämättä juonta lainkaan. Lisäksi pelin alkupuolella tehtävillä dialogivalinnoilla ei ole mitään merkitystä juonen kulkuun. Asia korjautuu tarinan edistyessä, mutta luo alussa vääränlaisen mielikuvan pelaajalle.

Persona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 Royal

Siellä vaihtoehtoisessa mielen maailmassa pelataan kahdella hieman eri tavalla. Vapaavalintaisempia sivutehtäviä suoritetaan Mementos-osiossa, jossa sokkeloinen kenttä muodostuu satunnaisesti roguelike-pelien hengessä. Näissä paikoissa on tietysti hyvä kerätä lisää kokemuspisteitä, ja harjoitella taistelumekaniikan tehokasta käyttöä. Se toinen osuus on sitten varsin lineaarisesti etenevät pulmien ja taisteluiden kavalkadit eli luolastot pomotaistoineen, joita Persona 5 Royal kutsuu nimellä Palace. Kannattaa varautua siihen, ettei koko palatsia pysty suorittamaan kerralla alusta loppuun, vaan välillä on palattava oikeaan maailmaan keräämään voimia. Tämä tietysti aiheuttaa ajan kulumista, mikä on sekin huomioitava oman pelaamisen suunnittelussa. Onneksi palatessa koko palatsia ei tarvitse aloittaa alusta, vaan voi pikamatkustaa suoraan siihen, mihin viimeksi poistuessa jäi.

Vuoropohjaisissa taisteluissa on kentällä yhtä aikaa Jokerin lisäksi kolme muuta seuralaista, joten pelin edistyessä on tehtävä valintoja, ketkä joutuvat kulloinkin tuleen. Onneksi kokemuspisteet karttuvat myös vaihtopenkillä oleville hahmoille. Omaperäisintä taisteluissa ovat persona-hahmot, joiden avulla suoritetaan hahmokohtaisia hyökkäyksiä tilanteen ja vastustajan vaatimalla tavalla. Omalla vuorollaan voi suorittaa useitakin toimintoja, ja keinot monipuolistuvat merkittävästi tarinan edistyessä. Siksi valikoissa pystyy ja kannattaa käyttää runsaasti aikaansa. Taistelumekaniikka ja erikoinen kalenterilla jaksotettu rakenne yhdessä aiheuttavat sen, että pitkästi toistakymmentä tuntia kestävä opastusosio puolustaa paikkaansa. Silti se tuntuu liian pitkältä.

Roolipeleille ominaisesti omaa joukkoa tuunaillaan erilaisilla varusteilla. Harmillisesti niihin uusiin varusteisiin ei oikeasti pukeuduta (aseita lukuun ottamatta). Tämä tarkoittaa sitä, että hienoista nimistä huolimatta ainoastaan uuden varusteen numeraaliseen parannukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Persona-olioiden ulkonäkö ei sekään muutu, mutta käytössä oleva hyökkäysvalikoima monipuolistuu senkin edestä.

Persona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 Royal

Persona 5 Royalissa tapahtuu paljon. Luettavaa riittää, graafinen silmäkarkki on tyylikästä ja mieleenpainuvaa, musiikki luo oman tunnelmansa ja japanilaisen elämänmenon voi melkein haistaa. Jostain mystisestä syystä pelitilanteen voi tallentaa melko harvoin. Mukana on automattinen tallennus, mutta näiden mahdollisuuksien välillä saattaa helposti kulua puolesta tunnista kolmeen varttiin tehokasta peliaikaa. Jos esimerkiksi sattuu saamaan yllättävän puhelun, on melkein parempi pyytää soittajaa pirauttamaan uudestaan puolen tunnin kuluttua. Liian harvat tallennusmahdollisuudet ovat ehkä se pahin pelaajan elämää tarpeettomasti rajoittava osatekijä koko pelissä.

Kokonaisuutena Persona 5 Royal on kolmen vuoden takaisen omintakeisen JRPG-pelin onnistunut laajennettu ja hiottu painos. Teknisesti kaikki toimii viimeisen päälle, ja leppoisasti edeten pelin parissa saa varmasti kulumaan koko alkaneen kevään. Aloitus vaatii paljon, sillä ensimmäiset 20 tuntia kannattaa henkisesti varata pelin erityispiirteiden sisäistämiseen. Tokiolaisen lukiolaispojan voimafantasia on ehdottomasti kokemisen arvoinen, jos ei ole sitä alkuperäistä jo kolme vuotta sitten pelannut.

Persona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 RoyalPersona 5 Royal
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Kaikki toimii hienosti, graafisesti tyylikäs, lyhyet latausajat, runsaasti pelattavaa, hyvin paljon tarinaa seurattavaksi, taistelut monipuolisempia kuin miltä aluksi näyttää, ei mikromaksuja tai loot-laatikoita
-
Päähenkilö ei puhu, kaikkea dialogia ei ole ääninäytelty, dialogi ajoittain yhdentekevää, opastusosio on liian pitkä, tallentaa saa liian harvoin, uusiin varusteisiin ei oikeasti pukeuduta
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

2
Persona 5 RoyalScore

Persona 5 Royal

ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Japanilaisen lukiolaisen voimafantasia toimii hienosti ilman mikromaksuja ja moninpeliä.



Ladataan seuraavaa sisältöä