Terminator: Resistance

Ensimmäiset kaksi Terminator-elokuvaa kuuluvat henkilökohtaisiin suosikkielokuviini. Jostain kumman syystä, Terminator aiheena ei ole koskaan synnyttänyt mitään mieleenpainuvaa pelillistä kokemusta, vaikka yrityksiä vuosien varrelle mahtuu. Synkkä tulevaisuuden kuva kuitenkin jaksaa kiehtoa, joten otan suurella mielenkiinnolla aina vastaan kaiken aiheeseen liittyvän tuotannon. Terminator: Dark Fate -elokuvan (Tim Miller, 2019) jäädessä varsin kädenlämpöiseksi kikkareeksi, vuoden toinen yritys tehdä jotain hienoa Terminator-nimen alla on Teyonin Terminator: Resistance -peli. Kikkareista puheen ollen juuri Teyon on muutaman vuoden takaisen Rambo: The Video Gamen (2014) aiheuttaman järkytyksen takana, joten ainakaan odotukset eivät olleet korkealla heidän Terminator-pelinsä suhteen.

Tuomionpäivä toteutui ja jokainen, jolla ei ollut yli kahden miljoonan kertoimella siunattua aurinkorasvaa, koki hyvin huonon päivän. Ydintuhosta selvinneet ihmiskunnan rippeet muodostavat kapinallisjoukkoja ja jatkavat taisteluaan hengestään koneita vastaan, joiden ainoa tehtävä on tuhota viimeisetkin ihmiset.

Terminator: Dark Faten tavoin Terminator: Resistance sivuuttaa kaikki ensimmäisen jatko-osan jälkeiset tapahtumat. Itse asiassa pelkästään synkkään tulevaisuuteen sijoittuva peli ei tee kuin osittaisia mainintoja kahden ensimmäisen elokuvan hahmoihin, ja keskittyy täysin uuden hahmon käymään taisteluun Skynetiä vastaan.

Ensimmäisen persoonan toimintarymistelynä Terminator: Resistance ei liiemmin panosta pelimekaniikkaan. Hahmon liikuttelu on niin jäykkää ja puisevaa, etten usko käytössä olevan kuin pelimoottorin vakioasetukset. Sentään eteenpäin sojottava ase hieman heiluu liikkuessa ja ampuessa. Tyypillisten liikkumis- ja ampumistoimintojen lisäksi pelaaja pääsee tiirikoimaan ovia ja hakkeroimaan laitteita. Vaikka nämä lisätoiminnot onkin kopioitu suoraan muista peleistä, elävöittävät ne menoa ja saavat pelille hiukan uskottavaa sisältöä.

Pelaajalle lankeaa erilaisia tehtäviä vastarintaliikkeen riveissä. Vaihtelevat alueet ovat vapaasti koluttavissa, joten pelaaja voi itse päättää tehtävien suorittamisjärjestyksen ja tyylin: mennäkö aseet laulaen tulta päin, vai "sniikkailla" varjosta toiseen huomiota herättämättä. Tarinaa edistävien päätehtävien lisäksi alueilla on tarinaa ja sen hahmoja syventäviä sivutehtäviä, joita voi suorittaa oman mielenkiinnon mukaan. Näinkin halvan oloiselta peliltä kuin Terminator: Resistance ensimulkaisulta tuntuu, yllättää sen monipuolinen sisältö positiivisesti. Pelkän odotetun putkijuoksun sijaan pelissä on suppeat mutta vapaasti liikuttavat kentät, vapaaehtoisia sivutehtäviä ja jopa monivalintavastauksia keskustelujen lomassa. Nämä valinnat muokkaavat pelin lopputulosta. Se, mikä teknisessä toteutuksessa on menetetty, korvataan todellisella yrityksellä pelillisen sisällön kanssa.

Tehtävien suorituksesta ja vihollisten suolaamisesta palkitaan kokemuspistein, jotka pelaaja voi hyödyntää hahmonsa kehittelyyn. Kolmeen eri pääkategoriaan sijoittuvat ominaisuudet ovat taistelu-, tiede- ja eloonjäämistaidot. Näiden lajien alta löytyy monipuolisesti aseiden käsittelyä, tiirikointia, energian käytön tehostamista ja niin edelleen. Kokemuspisteiden eteen ei tarvitse liiemmin grindailla, sillä jos vähäänkään jaksaa sivutehtäviä käydä läpi ja hiiviskelyn sijaan pistää vihollisia romumetalliksi, jakaa peli kokemusta varsin anteliaasti.

Hahmokehityksen lomaan peliin on ympätty myös tavaroiden kyhäilytoiminto pelikentiltä löydettyä roinaa hyväksikäyttäen. Pelaaja pystyy hahmonsa taitojen mukaan kasaamaan esimerkiksi erilaisia räjähteitä, ensiapulaukkuja, tiirikoita ja ammuksia. Jopa aseet ovat erikseen ehostettavissa tavaroista, joita palasiksi ammutut koneet jättävät taakseen.

Terminator: Resistance ei ole ulkoasultaan mikään kedon kaunein kukkanen. Pelissä käytetyt mallit ovat hyvin yksinkertaisia, animointi jäykkää ja yleisilme on selkeästi halpa. Tämän kuitenkin sanottuani pelissä edetessä rujoon ulkoasuun joko turtuu tai pelin näyttävyys kehittyy. Yksinkertaista kenttärakennetta osataan peitellä vahvalla ja kontrastipohjaisella sävytyksellä. Valoja ja varjoja hyödynnetään luomaan tummanpuhuvaa tunnelmaa, ja itse endoskeletonit ovat varsin hyvin tehtyjä.

Äänipuoli on graafisen ilmeen kanssa pienessä ristiriidassa. Siinä missä tavaran keruut ja yleiset liikkumisäänet ovat hyvin geneerisellä ja huomiota herättämättömällä tasolla, terminaattoreiden plasma-aseet suihkivat kuin elokuvissa konsanaan. Kiihkeimmissä tulitaisteluissa tunnelma on jo varsin innostavaa. Ääninäyttely on selkeää yliyrittämistä, joka ei oikein voita hahmoja puolelleen, mutta musiikki tekee hienoa työtä uskottavuuden luomisessa. Peli hyödyntää kahden ensimmäisen Terminator-elokuvan säveltäjän Brad Fiedelin tuttuja sävelmiä. On hienoa huomata, että Fiedelin sävellyksestä on hyödynnetty muutakin kuin kuuluisa rummuttelutunnari, ja vaikka musiikit on soitettu uusiksi, alkuperäiset taianomaiset sävelet kestävät hienosti tämän uudelleentulkinnan. Tosin joissain taisteluissa soivat Fiedeliin liittymättömät hevirallit kalskahtavat korvaan pahemman kerran.

Terminator: Resistance on kuin räjähtäneen rekan palavista raunioista esiin nouseva kiiltävä endoskeleton. Heti kun alussa säikäyttävän pelin halvan ja kökön olemuksen ei anna enää häiritä, Resistance yllättää positiivisesti monipuolisella sisällöllään ja reippaalla etenemisellään. Vaikka järki suosittelisi jo siirtymään parempiin peleihin, sydän antaa pelin pitää otteessaan ja kohta sitä huomaa tuntien taas vierähtäneen. Ehkä rakkaus Terminatorin mytologiaan tai arvostus pelintekijöiden oikeaa yritystä kohtaan auttaa jaksamaan. Niin tai näin, sentään Teyon on jotain oppinut pelien tekemisestä, sillä mitä Rambo: The Video Gameen tulee, Terminator: Resistancelle olisi voinut käydä paljon huonomminkin.