Suomi
Gamereactor
arviot
Baba Is You

Baba Is You

Kotimaisen Hempulin pulmapeli tuo lajityyppiinsä jotain uutta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Parhaat pulmapelit jättävät pelaajalle konstailemattoman onnistumisen tunteen, kun viimeinkin saa pulman ratkaistuksi. Juuri tässä onnistuu Hempulin Baba Is You, joka sai alkunsa Nordic Game Jam -tapahtumassa vuonna 2017. Pelin takana on kotimainen Arvi "Hempuli" Teikari. Kaksi vuotta myöhemmin peli on julkaistu Nintendo Switchille ja PC:lle.

Pelimekaniikka on jokseenkin yksinkertainen. Jokainen kenttä tottelee tiettyjä sääntöjä, ja ne määräytyvät ruudulla näkyvien palikoiden, tai oikeastaan sanojen, mukaan. Esimerkiksi lause "Baba Is You" muodostetaan kolmesta palikasta useimmissa kentissä. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtenä sääntönä on pelata kenttä Babana. Sitten on muitakin palikkasarjoja, kuten "wall is stop", jolloin seinien läpi ei voi kulkea. Säännön voi kuitenkin rikkoa siirtämällä yhtä palikkaa, jolloin seinien läpi pääsee kuin pääseekin kulkemaan.

Ja näin on siis mahdollista manipuloida pelin sääntöjä, ja näin suurin osa pulmista selvitetäänkin. Esimerkiksi siirtämällä sana "you" sanan "stop" paikalle saadaan "wall is you", jolloin pelihahmoksi muuttuu seinä itse. Peliä voi muuttaa enemmänkin esimerkiksi sanoilla "open", "float", "melt" ja "move".

Baba Is YouBaba Is YouBaba Is YouBaba Is You
Tämä on mainos:

Jokaisen kentän tarkoitus on yhdistää ohjattava objekti voittoon vaadittavan esineen kanssa. Jokainen kenttä alkaa komennolla "flag is win", joskin tätä alkuasentoa voi muuttaa ja muokata haluamallaan tavalla. Koko kentän voi halutessaan aloittaa alusta yhdellä napinpainalluksella, ja kelata taaksepäin yhden vuoron verran toisella napilla. Tämä mahdollistaa siis kokeilemisen ennen varsinaista etenemistä.

Kenttien ratkaisut vaativat luovaa ajattelua. Käytettävissä ei yleensä ole kovinkaan montaa palikkaa, joten homman nimenä on käytössä olevien esineiden luova hyödyntäminen. Baba Is You laittaa pelaajan katsomaan itseään peilistä ja miettimään, onko omissa aivoissa riittävästi kykyä ymmärtää, mitä ruudulla oikeastaan tapahtuu. Ehkä siksi tehtävän loppuun saattaminen tuntuukin niin hyvältä.

Baba Is You -pelin sanallinen kuvaaminen on hyvin hankalaa, koska pelkkä sanailu ei tee oikeutta kokonaisuudelle. Kyse on yksi sellaisista peleistä, joita todellakin täytyy kokeilla itse ymmärtääkseen homman nimen. Perusajatuksen ymmärtää muutamassa sekunnissa, mutta vaatimukset kentän suorittamiseksi lisääntyvät koko ajan. Junassa pelatessani menin melkein ohi pysäkistäni, kun jäin miettimään käsillä olevaa pulmaa.

Erilaista pulmailua kaipaavat lajityypin fanit ovat Baba Is You -pelistä varmasti innoissaan. Se haastaa pelaajansa tavalla, jota ei ole ennen kokenut. Nyt ei siirrellä pelkästään palikoita, vaan muokataan pelin omia sääntöjä uusiksi. Baba Is You on enemmän kuin kotonaan juuri Nintendo Swithillä.

Tämä on mainos:
Baba Is YouBaba Is YouBaba Is YouBaba Is You
Baba Is YouBaba Is You
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Omalaatuinen ja kekseliäs, onnistumisen tunne on mahtava, luova ajattelu palkitaan
-
Osan säännöistä olisi saanut selittää paremmin
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä