Metro Exodus

Pelin ilmeisestä "AAA-laadusta" huolimatta Metro Exodus (kuten pelisarjan muutkaan osat) eivät ole kaikkien mieleen. Artyomin klaustrofobisimmat ajat saattavat olla takana, mutta ahdistava ja turhan usein halpoihin tivolitemppuihin turvautuva Exodus vedonnee edelleen sarjan alkuperäisiin faneihin perusräiskijää enemmän.

Kuin ihmeen kaupalla latausruutuja lukuun ottamatta vähäsanainen sankari Artyom on edelleen elossa. Pelin perusteet opettava prologi kertoo jo paljon siitä, millainen peli tällä kertaa on kyseessä. Erinäisten tapahtumien ja sattumusten seurauksena Moskovan metrotunnelit jäävät pian taakse, kun sankaripartio siirtyy Venäjän aroille ja pienempiin kyliin junan kyydissä. Prologissa esitellään myös kaksi pelin ärsyttävintä ominaisuutta, eli loputtoman pitkältä tuntuvat ohittamattomat dialogit sekä täysin tyhjästä naamalle hyppäävät möröt. Jälkimmäinen on yhtä aikaa sekä äärettömän puuduttava, vanhanaikainen että peruspelaamista rasittava suunnittelupäätös. Se menettää toiston kautta tehonsa nopeasti, mutta samalla pitää väärällä tavalla ahdistavaa tunnelmaa yllä. Nämä kohtaukset ovat lisäksi yleensä täysin triviaaleja yhden napin painallusta vaativia etukäteen purkitettuja animaatioita, jotka on vain pakko katsella loppuun Artyomin potkiessa, lyödessä ja puukottaessa milloin minkäkin muotoista mutanttia naamaan.

Läpinöiden loputtua ja muutaman lineaarisemman kohdan jälkeen maailma avautuu - mutta vain hieman. Metro Exodus ei edelleenkään ole - eikä pyrikään olemaan - Far Cry:n kaltainen avoimen maailman peli. Tilaa on enemmän kuin koskaan ennen, mutta liikkumista rajoitetaan monella tapaa vesialueista merikonttiaitoihin. Aukeat ovatkin ennemminkin piristävää vaihtelua tunneleissa sompailuun ja tuovat peliin omat haasteensa, jotka poikkeavat aiemmin nähdyistä tiukoista lähitaistelupätkistä. Asearsenaalikin tukee suurempia etäisyyksiä, sillä enemmän tai vähemmän kotitekoisiin torrakoihin saa pitkän matkan tähtäintä sun muuta vipstaakia, joista aiempien osien sokkeloissa ei olisi ollut tuon taivaallista apua. Uusien aseiden ja lisäosien etsiminen ja hyödyntäminen on muutenkin hienosti tehty. Omaa pelityyliä tukevan paketin kun saa aikaan melkein pyssystä kuin pyssystä. Muu väsääminen keskittyy enemmän ammusten valmistamiseen ja aseen putsaamiseen erityisillä työasemilla, jotka on ripoteltu pitkin kenttiä suojaisiin paikkoihin.

Pahasti mutatoituneiden rapuolentojen, zombien ja lentävien olentojen räiskiminen on hyvin toteutettu. Aseissa on mukavasti rekyyliä ja omaperäisyyttä (kuten pneumaattinen pumpattava kivääri) jotta homma ei tunnu aivan Call of Dutylta. Ihmisvastustajiakin löytyy, ja ne osaavat jopa luovuttaa ja antautua Artyomin pistäessä vieressä kavereita nurin tusinoittain. Antautuneet voi sitten kolkata tajuttomaksi rojujen ryöstämistä varten. Möröt sen sijaan keskittyvät lähinnä hyppimään silmille vailla sen kummempaa tekoälyn oivallusta. Normaalilla ja korkeammilla vaikeustasoilla ammukset ovat lisäksi jatkuvasti kortilla, joten silmitön ammuskelu johtaa yleensä nopeaan kuolemaan kutien loppuessa. Selviytymismeininkiä pidetään muutenkin esillä kaasunaamarin filttereiden etsimisen, jatkuvan ydinsäteilyn pelon ja muiden yksityiskohtien kautta.

Pääosin näyttävässä PC-versiossa on muutamia suuria heikkouksia. Ensinnäkään ainakaan arvioversiosta ei löytynyt minkäänlaista FOV-säätöä kuva-alan laajentamista varten. Tämän takia pitkät pelisessiot tuntuvat normaalia rasittavammilta silmille ja saattavat aiheuttaa joillekin lievää pahoinvointia tunnelinäön takia. Konsoleilla tämä ei ole samanlaista ongelmaa, koska TV-ruutua katsellaan yleensä kauempaa. Muitakin konsolimaisia ongelmia löytyy etenkin käyttöliittymän valtavan tekstikoon ja pelin vähäisten valikoiden toteutuksessa, joissa hiiren tuomat edut ovat jääneet selkeästi vähemmälle. Jos pelisarjaa todellakin aiotaan jatkaa PC:llä, siihen pistäisi myös panostaa käytettävyyden puolella. Nyt arvioversiosta haiskahtaa pikaisen konsolikäännöksen nuiva aromi.

Avoimen maailman elkeistä huolimatta Metro Exodus on edelleen omaperäinen ja tunnelmallinen ammuskelupeli Venäjän anteeksiantamattomilla aroilla. Sen suunnittelussa on yhtä aikaa hyvin moderneja kuin ärsyttävän vanhanaikaisia elementtejäkin. Kuten aina, monet näistä ratkaisuista ovat hyvin henkilökohtaisia, mutta ajoittain loputtomilta tuntuvat tylsästi käsikirjoitetut keskustelut sekä sarjassa tulevat halpamaiset "böö"-hetket PC-ongelmien kanssa kurittavat kokonaisfiilistä. Vanhojen pelien klaustrofobia ei myöskään ole aivan entisellään. Jos sen sijaan nautit kaikesta tästä ja vieläpä konsolilla, voit huoleti lisätä yhden tai kaksi pykälää pistearvioon.