Suomi
Gamereactor
arviot
Vampyr

Vampyr

Verenimijä valelääkärinä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vampyyrit ovat vakiinnuttaneet asemansa kauhukirjallisuudessa ja elokuvien puolella, mutta videopeleissä terävähampaiset hurmehörhöt ovat jääneet syystä tai toisesta paitsioon. Vampyyripelit - ja varsinkin onnistuneet sellaiset - ovat olleet harvassa, ja kulttiklassikoksi muotoutuneen Vampire: The Masquerade - Bloodlines -eepoksen ilmestymisestä alkaa olla aikaa jo 14 vuoden verran. Onnistuuko Dontnod Entertainmentin kunnianhimoinen Vampyr-toimintaseikkailu lopultakin täyttämään vampyyripelin mentävän markkinaraon?

Vampyr sijoittuu vuoden 1918 Lontooseen, jonka ulkopuolella raivoaa ensimmäinen maailmansota. Thamesin rannoilla ei ole kuitenkaan yhtään sen helpompaa, sillä armoton espanjantauti niittää siviiliväestöä karanteenivyöhykkeistä huolimatta. Vampyyriepidemia ja omituiset murhatapaukset ovat luoneet sairastavaan kaupunkiin tiheän pelon ilmapiirin, jota enemmän tai vähemmän luvalliset vampyyrinmetsästäjät yrittävät suomia parhaansa mukaan.

Pelaaja heitetään suoraan keskelle pahinta kaaosta, kun lääkärismies Jonathan Reid herää joukkohaudasta vampyyrinpurema kaulassaan. Jonathan joutuu tasapainoilemaan lääkärinkutsumuksensa ja kyltymättömän verenhimonsa välimaastossa selvittäessään, kuka hänet on tartuttanut ja mitä kaupungissa oikein on meneillään - tautien ja vaarojen alla muhii nimittäin vielä suurempi uhka, josta niin vampyyrit kuin pelastusjoukotkin ovat kiinnostuneita. Jonathan onkin vaa'ankieliasemassa vaikuttamassa siihen, miten Lontoolle ja sen asukasraukoille lopulta käy.

VampyrVampyrVampyr
Tämä on mainos:

Vampyrin Lontoo on komean synkkä ja rakenteeltaan puoliavoin näyttämö, jonka tunnelmallisia kadunkulmia ja kujia on mahdollista tutkia vapaasti pelin alkupuolen kädestä pitelemisen jälkeen. Likainen, ränsistynyt ja vaarallinen Lontoo on karmivan autio paikka, jota tutkitaan Jonathanin vampyyriuden takia pelkästään öisin. Vampyr on visuaalisesti erittäin mairittelevan näköinen sarjakuvamaisesti suunniteltuine ihmishahmoineen, jotka ovat todella kaukana Dontnodin Life is Strange -pelin kulmikkaista hahmomalleista. Eloisa brittiläinen ääninäyttely puhaltaa hahmoihin henkeä, vaikka Jonathanin muriseva tulkitsija olisi kyllä saanut tuoda vähän enemmän tunnetta omiin repliikkeihinsä. Lisäksi osa animaatioista on koomisen huonoja: esimerkiksi Jonathanin nopea juokseminen on luokattoman kömpelön näköistä pinkomista. Vampyrin latausajat ovat huomattavan pitkät, ja odottelu alkaa korveta esimerkiksi ulkomaailmasta sisätiloihin siirtymisen yhteydessä.

Taustalla sahaava Olivier Derivieren nopeatahtinen musiikki uhkaavine selloineen tekee onnistuneesti tunnelmasta entistä karmivamman, vaikka Vampyr pysytteleekin väkivaltaisuuksien osalta jalat maassa. Mitään seivästettyjä siviilejä ja ruumiskasoja häiriintyneempää katsottavaa ei ole luvassa ainakaan pelin alkupuolella, ja verta lentää vampyyripeliksi vähintäänkin siedettävän kokoisina roiskeina. Synkkä Lontoo on kuitenkin kuvasuunnittelultaan mielenkiintoinen paikka eri kaupunginosineen, joita riittää satamakortteereista sairaala-alueisiin. Tienoita komistavat entisestään tyylikkäät kadunkulmissa lepattavat propagandajulisteet sekä personallisesti ja uskottavasti sisustetut asunnot. Aseistautuneet vampyyrimetsästäjät ja neljää eri rotua edustavat vampyyrivastustajat ovat mielenkiintoisia ja persoonallisia ilmestyksiä, joita vastaan taistelemisessa piilee kuitenkin Vampyrin suurin sudenkuoppa.

Pelaaja valitsee fileerausveitsistä, mörssäreistä ja puuvaarnoista koostuvasta arsenaalista sopivan aseistuksen kolmio- ja neliönappien taakse, ja vampyyrivoimia puolestaan käytetään olkanäppäimistä - vihollisiin on mahdollista lukittautua oikeaa tattia painamalla. Taistelut valahtavat kuitenkin vähän kömpelöksi napinhakkaamiseksi, sillä Jonathan liikkuu yli-inhimilliseksi vampyyriksi todella verkkaisesti vihollisten seassa. Välillä varsinkin lähitaisteluliikkeiden toteuttaminen muistuttaa veden alla huitomista, ja Jonathanin kanssa ollaan pulassa saman tien, jos vastassa on useampi vihollinen. Hahmon nopeat, ympyränapista lähtevät väistöliikkeet kuitenkin tasapainottavat tilannetta ja luovat hienosti tunnelmaa taistelukohtauksiin, kun Jonathan pyörähtää turvaan luotisateen tieltä tai lennähtää erikoiskykyjensä avulla varastorakennuksen ylisille turvaan.

VampyrVampyrVampyr
Tämä on mainos:

Jonathanilla on käytössään erikoisnäkö, joka värjää maailman harmaaksi mutta näyttää lähistöllä toikkaroivien ihmisten punertavat sydämet. Samalla pelaaja voi tarkastella sydänten yläpuolella olevia tietokortteja, joista selviävät vastustajien tasot vahvuuksine sekä heikkouksineen. Jonathanin kuoleman jälkeen Vampyr heittää vampyyrivalkotakin yllättävän kauas kulloisestakin kuolinpaikasta, ja esimerkiksi haastavissa luolastoissa henkiinherännyt Jonathan voi joutua jyystämään uudestaan varsin merkittäviä osia juuri tutkimistaan alueista. Peli tallentaa automaattisesti pelaajan edistymistä.

Lähitaistelun ja ammuskelun ohella Jonathan voi hyödyntää taisteluissa myös vampyyrikykyjään, ja niiden myötä kamppailutkin piristyvät melkoisesti. Parannuskyky on tarpeellinen ja kätevä keino kohentaa terveyttä kesken taistelun, ja esimerkiksi kuolettavat raapaisut ja verikeihäät tekevät pahaa jälkeä. Niin ihmisiä kuin vampyyreitäkin voi tyrmätä puuvaarnan avulla, ja kanveesissa retkottavat vastustajat voi kaapata kuolettavaan syleilyyn veren imemistä varten. Veri toimii Vampyrissä tietynlaisena mana-mittarina, josta ammentamalla Jonathan voi kätevästi parantaa itseään kesken taistelemisen - hurmetta kannattaa siis latkia talteen säännöllisin väliajoin. Vihollisten ja siviilien ohella verta voi kerätä talteen myös kaduilla vikiseviä rottia mutustelemalla. Vampyrin tietynlaisesta häiriintyneisyydestä kertoo toki sekin, että Trophy-pokaali kilahtaa tilille kymmenen siimahännän makustelemisesta.

Vastustajien teurastamisesta, viattomien asukkaiden veren imemisestä ja juonessa etenemisestä palkitaan kokemuspistein, joiden avulla pelaaja voi ostaa ja päivittää Jonathanin kykyjä ympäri Lontoota olevissa turvapaikoissa - esimerkiksi edellä mainittujen, kesken taistelujen tehtävien purentojen suhteen pelaaja voi vaikuttaa siihen, missä määrin ruokailuhetki verottaa uhrin energiavaroja tai kuinka paljon Jonathan saa yhdestä puraisusta verta talteen. Jonathanin oma kokemustaso nousee vasta kokemuspisteitä kuluttamalla, joten piilopaikoissa kannattaa todellakin käydä nukkumassa säännöllisin väliajoin. Miehen kykyjen ohella tämän asearsenaalia ja lääkärinvarusteita voi parannella ja rakennella edellä mainituissa turvapaikoissa - kuolleilta vastustajilta ja sivukujilta löytyy jos jonkinlaisia raaka-aineita sekä pelimaailman valuuttana toimivia shillinkejä. Tietyiltä hahmoilta voi ostaa uusia osia ja rojuja, joiden avulla Jonathan voi päivittää hilavitkuttimiaan sekä kehitellä linimenttejä ja rohtoja.

VampyrVampyrVampyr

Kaiken kaikkiaan pelaaja voi muokata Jonathanistaan hyvin pitkälti sellaisen taistelijan kuin mieli tekee - myös väkivallattomia vaihtoehtoja löytyy kiitettävissä määrin, ja pelissä voi myös edetä esimerkiksi näkymättömäksi muuttumisen turvin käymättä yhdenkään lontoolaisen kimppuun. Verenhimoiselle ja väkivaltaiselle pelaajalle Vampyr muuttuu kuitenkin hyvin nopeasti helpoksi ja yksioikoiseksi peliksi, kun siviilit kuiviin ryystävä Jonathan on kehitettävissä nopeasti tappokoneeksi, joka pärjää helposti koviakin pahispomoja vastaan. Jonathania sokeasti veriteosta toiseen ohjaava pelaaja ohittaakin Vampyrin ehkä hienoimmat ominaisuudet.

Vampyrin mielenkiintoinen juoni kuljettaa Jonathania ympäri Lontoota kaupungin hämyisistä ruumishuoneista surumielisille sairaala-alueille ja edelleen paremman väen kaupunginosiin. Kussakin kaupunginosassa asuvat ihmiset muodostavat hierarkkisen yhteisön, joka on täysin pelaajan ja Jonathanin verenhimon armoilla. Jonathanin kannattaa kuitenkin ehdottomasti tutustua asukkaisiin, sillä keskusteluiden kautta pelaaja oppii yhteisön omista kipukohdista sekä yksilöiden salaisuuksista - mitä enemmän pelaaja selvittää asukkaiden taustavaikuttumia ja ajatuksia, sitä riittoisamman kokemuspistesaaliin kustakin asukista saa ruokailuhetken yhteydessä.

Dialogit ovat kautta linjan mielenkiintoisesti kirjoitettuja, ja hahmojen manipuloiminen ja prässääminen selvitettyjen salaisuuksien avulla on koukuttavaa puuhaa. Polveilevien vuoropuheluiden seuraaminen ja ohjaaminen toimii yhtä tyydyttävästi kuin Life is Strangessakin. Sivuhahmojen tarjoamien tehtävien suorittaminen edesauttaa paikallisiin tutustumista, ja revityt päiväkirjojen sivut ja salaiset potilaskansiot johdattavat Jonathanin päivänvaloa kestämättömien tietojen äärelle.

Onkin suorastaan hämmästyttävää, kuinka Dontnodin kynäniekat ovat saaneet käsikirjoitettua lukuisista sivuhahmoista näin monitasoisia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia, joiden tappaminen ei tule omalla pelityylilläni kuuloonkaan ainakaan näin alussa. Hahmojen kanssa jutusteleminen johdattaa hienoihin ja yllättävän syvällisiin ja hienovaraisiin hetkiin, jollaisia näkee todella harvoin videopeleissä - esimerkiksi Jonathanin kollegojen kanssa käydyt rupattelut versoivat varsin äkkiä hienovaraisen filosofisiksi keskusteluiksi elämästä ja kuolemasta. Myös muut sivuhahmot ovat värikkäitä ja kiinnostavia ilmestyksiä: laitakaupungin kujia hallitsevat ja toisiinsa enemmän tai vähemmän rakastuneet mafiosot, itseään vampyyriksi luuleva nainen ja kasvonsa sodalle menettänyt nuori sotaveteraani ovat suorastaan loistavia hahmoja, jotka kasvavat pelkkiä veripusseja syvällisemmiksi tuttavuuksiksi.

VampyrVampyrVampyr

Pelaaja saa siis itse päättää, auttaako kutakin ihmisyhteisöä selviytymään vai käynnistääkö ruokailuhetkensä heti kun kokemustaso sallii pahaa-aavistamattoman uhrin houkuttelemisen syrjäiselle sivukujalle. Asukkaiden salaperäiset kuolemat laskevat kunkin kaupunginosan terveysmittaria, joka liian alhaiseksi painuessaan käynnistää alueen tuhoutumisen. Tässä kohdin kyseisten kulmien tehtävien on parasta olla suoritettuna, sillä niitä ei pääse enää tekemään anarkian otettua vallan. Alue muuttuu asuinkelvottomaksi, ja yliluonnolliset olennot, joista vampyyrit ovat pienin uhka, ottavat pian vallan. Pelaajan kannattaakin miettiä veitsenterällä keikkuvan kaupunginosan kohdalla tarkkaan tekojaan.

Jonathanin kuolettavien valintojen ohella erilaiset sairaudet jylläävät Lontoossa, ja sairastuneet asukkaat laskevat luonnollisesti alueensa kokonaisterveydentilaa. Jonathan voi kohentaa kanssaihmisten terveydentilaa puuttumalla paikallisväestön kolotuksiin ja vaivoihin lääkärintaitojensa ja väsäämiensä lääkkeiden myötä, jolloin alueet säilyvät vakaassa tilassa - ja teuraaksi tarkoitetut asukkaat pysyvät mukavan verevässä kunnossa tulevaisuudessa odottavaa herkkuhetkeä varten.

Vampyr päästää pelaajan leikittelemään elämällä ja kuolemalla koukuttavasti, tyydyttävästi ja monitasoisesti, ja on äärimmäisen mielenkiintoista seurata, kuinka juonen tapahtumat ja pelaajan valinnat muuttavat humaanin lekurin maailmankuvaa. Lääkäri-vampyyrin kaksoisrooli on huikea keksintö vampyyripelin keskiöön, ja Jonathanin tasapainoilu elämän ylläpitämisen ja verenhimon tyydyttämisen välillä pitää pelaajan mukavan kiireisenä niin pääjuonen kuin sivupuuhastelunkin muodossa - kyseessä on tummasävyinen mutta erittäin viihdyttävä kokonaisuus, joka sopii kaikessa runsaudessaan ja yllättävässä syvyydessään koukuttavaksi kesäpelattavaksi.

VampyrVampyrVampyrVampyr
HQ
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Loistava ja monitasoinen käsikirjoitus, audiovisuaalinen loisto, vapaa ja joustava rakenne, tekemisen paljous, raikas näkökulma vampyyri-tematiikkaan
-
Pitkät latausajat, liikkumisen ongelmat, jäykähköt taistelut
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Vampyr Switchille Halloweeniksi

Vampyr Switchille Halloweeniksi

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Dontnodin Vampyr julkaistiin kesällä 2018, ja Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täällä. Nyt on aika pelin laskeutua Switchille 29. lokakuuta eli parahiksi...

0
Vampyr myynyt yli miljoonan

Vampyr myynyt yli miljoonan

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Dontnodin Vampyr julkaistiin kesällä 2018, ja Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täältä. Lehdistötiedotteen mukaan Vampyr on ollut menestys, sillä peliä on myyty...

3
Vampyr vahvistaa Xbox Game Passia

Vampyr vahvistaa Xbox Game Passia

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Xbox Game Passin tilaajat ovat jo saaneet tässä kuussa esimerkiksi Fallout 4:n. Nyt on julkistettu saapuvaksi peräti kuusi uuttakin peliä muutaman seuraavan viikon...

0
Vampyr tulossa Nintendo Switchille

Vampyr tulossa Nintendo Switchille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Focus Home Interactive on julkaissut raportin, jonka mukaan kesäkuun alussa 2018 PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle julkaistu Vampyr suuntaa seuraavaksi Nintendo Switchille....

1
Focus Homella tarjouksia Xbox Livessä

Focus Homella tarjouksia Xbox Livessä

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Ranskalainen julkaisija Focus Home Interactive on päättänyt antaa digitaalisia alennuksia isolla kädellä Xbox Onella ja Xbox 360:llä. Mieleenpainuvimpia tarjouksia ovat...



Ladataan seuraavaa sisältöä