Sega Mega Drive Classics

Sega Mega Drive Classics ei ole ensimmäinen kokoelma Segan Mega Drive -konsolin peleistä. Pääpiirteissään uusi kokoelma onkin se sama, joka on jo saatavilla PC:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle. Mukana on yli 50 peliä, joista mukava siivu on hyvin ikääntyneitä oman aikansa klassikoita. Tuntuu hienolta, että kokoelma on saatu PS4:lle ja Xbox Onelle.

Mukana on useitakin vaihtoehtoja sille, kuinka pelit näkyvät uudella 4K-telkkarilla vuonna 2018. Mahdollisimman lähelle alkuperäistä kokemusta pääsee, tai sitten voi erilaisilla tehosteilla muokata kokemusta mieleisekseen. Kaiken kaikkiaan vaihtoehtoja on riittävästi. Myös 4:3-suhteinen kuva on mahdollinen.

Alkuvalikko ja käyttöliittymä muistuttaa tylsän näköistä teinin huonetta 1990-luvun alusta. Kyseessä on käytännössä sama käyttöliittymä kuin PC:llä. Parempi olisikin ollut laittaa mukaan jokin sellainen valikko, joka keskittyy ennen kaikkea käyttömukavuuteen. Pelien selaaminen ikään kuin kirjahyllyssä muuttuu tylsäksi varsin nopeasti, vaikka se ideana hauska onkin.

Luonnollisesti toiset pelit ovat kestäneet aikaa paremmin kuin toiset, mutta mukana on silti riittävästi hyvää tavaraa ostopäätöksen tekemiseksi. Treasuren Gunstar Heroes kirvoittaa edelleen hyvällä tavalla kirouksia, Phantasy Star II ja Phantasy Star IV kera Landstalkerin ovat edelleen vahvoja nimikkeitä. Streets of Rage -kolmikko on mukana, samoin kuin Golden Axe -kolmikkokin. Luonnollisesti mukana on useita Sonic-pelejä: kaksi ensimmäistä tasoloikkailevaa osaa, Sonic 3D Blast, Sonic Spinball ja Dr. Robotnik Mean Bean Machine (Puyo Puyo). Toisaalta mukana ei ole esimerkiksi Out Runia ja Michael Jackson's Moonwalkeria. Lisäksi puuttuvien listassa ovat kaikki Segan Disney-pelit: Quackshot, Castle of Illusion ja niin edelleen.

Kokoelmassa on mukana useita sellaisia pelejä, joita ei ainakaan omana aikanaan laskettu klassikoiksi. Toisaalta nyt saadut nimikkeet muistuttavat konsolipelaamisen alkuajoista. Kaiken kaikkiaan erilaisia pelejä on mukana hyvin monipuolisesti. On kuitenkin muistettava, että vanhat muistot joutuvat koetukselle: osa vaalituista muistoista romuttuu, kun taas entisten aikojen inhokit saattavat tuntua paljon paremmilta kuin muistikaan. Samalla on mahdollisuus testata pelejä, jotka aikoinaan jäivät väliin.

Tallennustoiminnon ohella muutakin lisätoimintoa olisi voinut mukaan sisällyttää. Erilaisia haasteita on suoritettavaksi, mutta ne eivät ole yhtä onnistuneesti osana kokonaisuutta kuin Nintendon kokoelmissa. Jokaiselle pelille on peräti tusinan verran erilaisia haasteita. Toisaalta joissakin peleissä, kuten Streets of Ragessa, on mukana moninpeli, jota ei valitettavasti ollut mahdollista testata arviota varten. Toisaalta mieluumminhan sitä näissä peleissä kutsuu kaverin fyysisesti kylään moninpeliä varten.

Kaiken kaikkiaan Sega Mega Drive Classics tarjoaa paljon hupia, mutta pienet kummallisuudet käyttöliittymässä ja puuttuvissa peleissä harmittavat. Edelleenkin parasta on omistaa laite ja pelit alkuperäisinä, mutta tämä yksi kokoelma tulee tietysti paljon halvemmaksi.