Suomi
Gamereactor
arviot
Yoku's Island Express

Yoku's Island Express

Erikoinen lajityyppien sekoitus

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Yoku's Island Express on indie-peli, jonka lajityyppinä on niin sanottu metroidvania, mutta mukana on myös flipperipelaamista ja tasoloikkaa. Pelaaja ohjaa sittiäistä, joka on myös posteljooni. Tehtävänä on pelastaa mystinen Mokumana Island jumalan tappavalta hirviöltä. Kyseessä on kehittäjä Villa Gorillan ensimmäinen peli, ja julkaisijana toimii ennen kaikkea Worms-peleistä tunnettu Team 17. Yoku's Island Express tarjoilee runsaasti pelillisesti uusia tuulahduksia. Täydellinen se ei ole, mutta luvassa on silti tunteja hyvää viihdettä.

Visuaalinen suunnittelu auttaa kantamaan Yoku's Island Expressin pidemmälle kuin mitä pelkkä lajityyppien sekoitus antaisi odottaa. Maailma tuntuu omanlaiseltaan, värikkäältä ja mielikuvitukselliselta. Monenlaiset eläimet asuttavat Mokumana Islandia söpöissä maisemissa. Mukana on muun muassa jättimäisiä käärmeitä, taskukokoisia ninjoja ja vaativia sieniä.

Musiikki ansaitsee kiitosta siinä missä muukin äänisuunnittelu. Trooppisen saaren soundi sekoittuu hieman afrikkalaisuudesta muistuttaviin rumpuihin, ja jouset sopisivat vaikka Disneyn Leijonakuninkaaseen. Mikään pelissä ei ole liian loukkaavaa tai väkivaltaista perheen pienimmille, jotka ovat ehkä olleetkin kohderyhmänä. Mukana on silti paljon myös sellaista, jota aikuiset osaavat arvostaa. Kokonaisuus huomioiden vaikuttaa kuitenkin siltä, että toteutuksessa on menty ennen kaikkea lasten pelinautinto edellä.

Matkan aikana kohdataan lukuisia paikallisia asukkaita ja erilaisia haasteita, kun samoillaan halki kunkin avoimen alueen läpi pimeitä nurkkia unohtamatta. Metroidvanian lajityypille ominaisesti tutkittavaa riittää paljon, vaikka itse pelialue onkin varsin rajattu. Eri alueille päästään riippuen siitä, missä järjestyksessä valitsee erilaisia haasteita suorittaa.

Tämä on mainos:

Yoku-sittiäisellä on kaiken aikaa pallo kiinnitettynä vartaloonsa. Saman pallon avulla pääsee liikkumaan flipperimäisesti paikasta toiseen. Ohjaus on erittäin intuitiivisesti toteutettu. Toimiva tapa yhdistää toisiinsa varsin vapaa liikkuminen ja tehtävien suorittaminen vapaavalintaisessa järjestyksessä on Yoku's Island Expressin vahvuus. Tällä tavalla luvassa on nopeaa toimintaa, tarkkuutta vaativaa pelaamista ja ajoittain hieman aivopähkinöitäkin.

Yoku's Island ExpressYoku's Island ExpressYoku's Island ExpressYoku's Island Express

Matkan varrella pitää kerätä hedelmiä, joilla avataan käyttöön pikamatkustukseen tarvittava linnuntie tai rikotaan jäinen este, jotka estävät etenemisen pidemmälle. Joitakin päivityksiäkin tarttuu mukaan. Osa on puhtaasti kosmeettista kamaa, kun taas toiset ovat pakollisia pelissä edistymiseen. Esimerkiksi hedelmien kantamiskykyä kasvattava päivitys on pakollinen, samoin kuin kyky veden alla hengittämiseen.

Yoku's Island Express ei ole koskaan liian vaikea, ja omasta edistymisestään on helppo pysyä kärryillä. Yhdellä napin painalluksella pääsee katsomaan karttanäkymää, josta näkee seuraavan tavoitteensa. Tallennuspisteitä on niitäkin mukavan taajassa. Hyvin harvoin on epäselvyyttä siitä, mitä pelaajalta odotetaan. Silti haastetta tuntuu olevan juuri riittävästi, eikä peli turvaudu halpoihin kikkoihin vaikeustason kohottamiseksi.

Tämä on mainos:

Hyvistä puolista huolimatta selvä eteenpäin tarinassa ajava voima puuttuu. Tämä johtuu siitä, että tarina on kaikkiaan liian ohutta kamaa. Tehtäviä suoritetaan, mutta syy niiden tekemiselle jää yleensä varsin hämäräksi. Näin ollen peli ei anna mitään motivaatiota oppia tuntemaan saaren asukkaita ja heidän kohtaloitaan.

Aikaa myöten pelattavuus muuttuu alati enemmän itseään toistavaksi. Flipperimekaniikka on hyvä, mutta jonkin ajan kuluttua alkaa jo kaivata vaihtelua. Lisäksi jatkuva tarkkuuden vaatimus alkaa puuduttaa. Joskus uudelle alueelle pääseminen edellyttää vielä kerran aiemmin suoritettujen alueiden pelaamista, joka ei välttämättä ole kivaa.

Yoku's Island Express on puutteistaan huolimatta suosituksen arvoinen peli. Villa Gorillan peli tuottaa kyllä iloa kaikille, jotka sitä päättävät kokeilla. Kohderyhmänä ovat ehkä hieman nuoremmat, mutta aikuisillekin on onneksi tarjolla hupia.

Yoku's Island ExpressYoku's Island ExpressYoku's Island ExpressYoku's Island Express
HQ
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Värikäs grafiikka ja onnistunut musiikki, toimiva pelattavuus, kummallinen ja viihdyttävä idea
-
Tarina on liian ohut, muuttuu ajan kuluessa itseään toistavaksi
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Kokeile Yoku's Island Expressin demoa

Kokeile Yoku's Island Expressin demoa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Hurmaava ja rentouttava indie-peli Yoku's Island Express julkaistiin 29. toukokuuta PC:lle, PS4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille. Gamereactorillakin siitä...

0
GR Livessä tänään Yoku's Island Express

GR Livessä tänään Yoku's Island Express

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Yoku's Island Express sai oman arvionsa Gamereactorissa tänään, ja tekstin pääsee lukemaan täällä. GR Livessä pelataan siis tänään sittiäisellä kahden tunnin ajan. Liity...



Ladataan seuraavaa sisältöä