Detective Pikachu

Muutamia uusintajulkaisuja lukuun ottamatta Pokémon on sarjana kärsinyt viime vuosina julkaisujen vähäisyydestä. Trendi päättyy nyt, kun etsivä Pikachu ratkoo mysteereitä Professor Laytonin tyyliin. Etsivätyylin pelattavuus on hyvin erilaista menoa verrattuna Pokémon-peleihin yleensä, mutta Detective Pikachussa on omanlaisensa charmi, joka onnistuu vakuuttamaan pelaajan.

Pelaaja asettuu suuren etsivän Harry Goodmanin pojan Tim Goodmanin rooliin. Isä on kadonnut tutkiessaan epäilyttävää tapausta. Pian kuvaan astuu Tim Goodmanin vanha Pokémon-tuttava Pikachu, joka osaa puhua ilmoittaen pitävänsä niin kahvista kuin vanhasta jazzistakin. Detective Pikachu koostuu yhdeksästä jutusta, joiden kuluessa etsitään johtolankoja isän olinpaikasta ja tutkitaan häneltä kesken jäänyttä mysteeriä. Kerronnan ote on paljon aiempaa tummasävyisempi verrattuna totuttuun Pokémon-esitykseen.

Detective Pikachun mysteerit muuttuvat ajan kuluessa monimutkaisemmiksi. Yhdeksän jutun aikana kerätään todistajanlausuntoja ja etsitään johtolankoja ihmisiä (ja taskuhirviöitä) jututtamalla. Toki myös ympäristöä haravoidaan tarkasti vihjeiden perässä. Jutun ratkaisu vaatii kansion avaamista ja stylus-kynällä kaikkien johtolankojen yhteen vetämistä. Mikäli eteneminen jumittuu, tai on unohtanut jotain olennaista, voi painaa ruudulla näkyvää hehkulamppua "inspiraatiota" varten. Toiminto on käytössä vain, jos on löytänyt kaikki tarvittavat johtolangat.

3DS:n toinen ruutu näyttää mysteerien tiedot, johtolangat ja kohdattujen pokémonien kuvaukset. Sitä on kätevä käyttää tutkimuksien aikana, kun johtolangat alkavat kätevästi kertyä muodostaen järkevän kokonaisuuden. Pikachun hehkuessa voi häntä kynällä napauttaa, mikä käynnistää humoristisen välivideon.

Etsivätyön ohella mukana on myös oikea-aikaista nappien painelua vaativia QTE-tehtäviä, joissa painetaan A-nappia oikeaan aikaan, tai vaihtoehtoisesti naputellaan A:ta oikein kunnolla monta kertaa. Nämä kikat ovat käytössä silloin, kun estetään Pikachua putoamasta Pokémon-pesästä, tai tasapainoillaan Stunfisk-lauman ohitse. Mitään erityistä merkitystä näillä osioilla ei ole. Olisikin ollut hienoa, jos ne olisivat toimineet esimerkiksi omina minipeleinään. On kuitenkin tähdennettävä, että nappien painelukohdassa epäonnistuminen tuottaa erilaisen lopputuloksen.

Graafisesti Detective Pikachu näyttää hienolta ottaen huomioon, että kyseessä on jo seitsemän vuotta vanha Nintendo 3DS. Taiteellinen tyyli muistuttaa kovasti Gamecuben Pokémon Coliseumia. Taskuhirviöistä kohdataan niin vanhoja suosikkeja (Lapras, Gengar) kuin vähän uudempiakin tuttavuuksia (Litten, Rotom). Harmillisesti äänimaailma olisi saanut olla parempikin: monet kappaleet ovat unohdettavia ja toistuvat liian usein. Kuultavat sävelmät eivät myöskään vaihdu siirryttäessä mysteeristä toiseen.

Detective Pikachun suurin puute on, ettei se vastaa läheskään kaikki niihin kysymyksiin, joita pelaajan mielessä on herätetty alusta alkaen. Ratkaisu on saattanut olla tietoinen mahdollinen jatko-osa mielessä, ja onhan vuonna 2019 tulossa elokuvakin. Silti pelaajana kokee pettymyksen, kun 12 tunnin aktiivisen tutkimisen jälkeen ei saakaan tyydyttävää ratkaisua tarinaan. Lisäksi tarinassa edistyminen edellyttää monta kertaa taaksepäin peruuttelua eli niin sanottua backtrackingia. Samojen kysymyksien esittäminen samoille pelihahmoille useaan kertaan ei ole viihdyttävää. Asiaa ei auta sekään, ettei näissä osioissa ole lainkaan ääninäyttelyä. Pisteenä iin päällä kenttien rakenne on jokseenkin lineaarinen.

Detective Pikchu on erikoinen ja onnistunut sivuaskel Pokémon-sarjalle. Se vedonnee niin ummikkoihin kuin sarjan veteraaneihinkin. Pelattavuus lainaa vahvasti niin Ace Attorneylta kuin Professor Laytoniltakin, ja lopputulos istuu hyvin Pokémonin maailmaan. Loppuratkaisu ei kuitenkaan tyydyttänyt, ja ajoittain pelaaminen tuntuu toistavan itseään. Kaiken kaikkiaan kyseessä on silti onnistunut käsikonsolipeli.