Final Fantasy XV

Final Fantasy XV on käynyt melkoisen kehitysrumban. Sen piti alun perin olla Final Fantasy XIII Versus, mutta tiimi päätyi vääntämään siitä täysin uuden osan. Se lupaa sopivansa sekä veteraaneille että vasta-alkajille, joista tämä arvio edustaa jälkimmäisen vinkkeliä.

Uuteen Final Fantasyyn on panostettu hurjasti. Tuoteperheeseen kuuluu itse pelin lisäksi taustoja kartoittava Kingsglaive -elokuva, jonka koinkin parhaaksi katsoa etukäteen. Lisäksi Noctiksen poikabändimäisestä possesta löytyy animoidut pätkät, jotka esittelevät henkilöitä paremmin. Myöhemmin on tulossa vielä kokonainen mobiilipelikin.

Japanilaiset roolipelit tapasivat hallita maailmaa jossain vaiheessa roolipelien kehityskulkua. Nyt ne hakevat uusia askelmerkkejä sekä sisältä että ulkoa tulleen kritiikin johdosta. Ennen vakio-ominaisuutena oleva vuoropohjainen taistelu on vaihtunut jopa Final Fantasyssa nyt reaaliaikaiseen, vaikka toimintaa automaattisesti tauottava optio on onneksi vielä mukana. Täysin ongelmattomasti muutos ei ole tapahtunut ja etenkin kameratyöskentelyssä olisi vielä rutkasti parantamisen varaa. Hektisyys muuttuu kaaokseksi hieman liian usein pelin aikana ja on varsin tuhoisaa tilanteessa, jossa selviytyminen on muutenkin hiuskarvan varassa.

Kingsglaive -elokuvan päätöshetket toimivat Final Fantasy XV:n alkuna. Itse elokuvaa käytetään myös jonkin verran välinäytösten tilalla, mutta hieman erilainen tyyli ei asettaudu aivan ongelmitta pelikuvan vierelle. Prinssi Noctis elää melkoisessa mullistuksessa, sillä valtavan voimakas Imperiumi kolkuttaa pääkaupungin portteja siihen tahtiin, että antautuminen on edessä. Rauhansopimuksen ehtoihin kuuluu myös diplomaattinen naimakauppa prinsessa Lunafreyan kanssa. Suunnitelmat tietenkin kariutuvat ja Noctis lähtee kolmen henkivartija/kaveruksensa kanssa pitkälle fantasiaa, viisikymmenluvun huoltoasemia ja eeppisiä hetkiä iloisesti yhteen sotkevalle automatkalle. Pääjuonen koukeroiden selvittämisen lisäksi tarjolla on kaikenlaista tekemistä, kuten hyvin toteutettua kalastusta, tutkimusmatkailua ja chocobo-kisoja.

Rakenteeltaan peli muistuttaa massiivimoninpeliä eikä entisaikojen putkijuoksuja. Eri pysähdyspaikat ovat kaikki ison, pääosin yhtenäisen alueen varrella. Ne sisältävät satunnaisten kauppojen lisäksi tukun kaikille verkkoroolipelaajille tutuksi tulleita tehtävätyyppejä mörkölaumojen lahtaamisesta erilaisten esineiden keräilyyn. Pääjuonitehtävät ovat onneksi paljon vetovoimaisempia, sillä kaavamaiset ja suoraan sanottuna tympeät monistettavat tehtävät olisivat tappaneet peli-ilon pikaisesti. Ei-pelaajahahmokaarti on myös oudon vähäeleistä ja vaatimatonta, eikä sisällä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yhtäkään mieleen painuvaa hahmoa.

Hahmojen luonteenpiirteet ovat muutenkin oudon heikoissa kantimissa. Noctis itse kykenee onneksi nostamaan itsensä murjottavan teinin ennakkoasetelmasta johonkin suurempaan. Hänen isämäinen henkivartijansa Gladiolus on juuri sellainen kuin voisi kuvitella - iso, vahva ja telttailua rakastava. Ignis on puolestaan analyyttisempi ja kylmempi. Pienenä käsikirjoituksellisena ilonpilkahduksena hän on porukan kokki, joka vääntää möröiltä kerätyistä materiaaleista hahmojen suorituskykyä parantavia annoksia leirinuotiolla. Nuori Prompto oli allekirjoittaneelle juuri ja juuri siedettävä yli-innokas chocobo-fanipoika, joka ottaa jatkuvasti valokuvia seikkailusta. Hauskana ominaisuutena näitä kuvia voi tarkastella ja tallentaa aina päivän päätteeksi, jolloin ryhmän tienaamat kokemuspisteet lasketaan yhteen tasonnousuja varten.

Kaartin suurin ongelma ei ole luonteenpiirteiden heikkous vaan niiden ennalta-arvattavuus. Kaikki on kirjoitettu jotenkin alhaisimman yhteisen nimittäjän mukaan niin, että kukaan ei vahingossakaan ärsyttäisi ketään. Länsimaisia roolipelejä paljon pelanneena muita jatkuvasti mukana heiluvia hahmoja ei ole. Nämä neljä särmistä hiottua valkoihoista poikabändin jäsentä ovat ne, joiden kanssa pelaajan pitää tulla toimeen koko seikkailun keston ajan.

Taistelut alkavat pelaajan saapuessa vihollisten lähelle tai niiden yllättäessä esimerkiksi maan alta kaivautumalla. Peruspelaaminen on simppeliä ja perustuu väistö- ja hyökkäysnapin pohjassa pitämiseen. Tällöin maagisesti latautunut Noctis väistelee iskuja ja jakaa niitä takaisin lähimmän vihollisen suuntaan. Lisämausteita mättöön saa sekä itse väsätyillä loitsuilla että aseen heittämisellä erityiseen "Warp-strikeen". Se mahdollistaa nopean taistelukentällä zippailun kohteesta toiseen, sekä strategisen perääntymisen toiminnan niin vaatiessa. Tekoälyn ohjastamat kaverit toimivat osittain fiksusti, mutta pitävät turhan paljon tuumaustaukoja iskujen välillä. Heitä voi myös pyytää suorittamaan erikoisliikkeitä, jotka auttavat esimerkiksi leikkaamaan isoilta vastustajilta raajoja tai aseita sekä parantamaan koko ryhmää. Todella näyttävät Summon -loitsut toimivat nyt hieman oudosti. Niitä käyttämällä jokin pelin jumaluuksista saapuu paikalle jakamaan tulta ja tappuraa kaikille vihollisille kuten ennenkin, mutta he ilmestyvät napinpainalluksen sijaan silloin, kun tietyt ehdot täyttyvät. Tästä seuraa välillä tilanteita, joissa iso herra loistaa poissaolollaan pinteessä mutta saapuu iskemään jumalaisen vasamansa kymppitason perusmörön niskaan yhdentekevän taistelun aikana.

Muutama asia ärsyttää melkoisesti muuten sujuvassa pelissä. Kamera ei tahdo pysyä millään toiminnan mukana eikä peli kykene piilottamaan sen edessä olevia pusikoita tai lohkareita. Ahtaassa tilassa taistelu on siksi inhan kaoottista. Meinasin jo rokottaa peliä numeron alentamisella häröpalloksi taantuvan matsaamisen takia, mutta onneksi kokeilin sen huonosti kommunikoitua Wait-optiota. Taistelu säilyy tällöin reaaliaikaisena, mutta jos Noctista ei liikuta, aika pysähtyy ja täten esimerkiksi pahaan viholliseen hyökkäyksen kohdistaminen käy valtavan paljon täsmällisemmin. Täysin reaaliaikaisessa moodissa pahiksen bongaaminen muiden joukosta on täysin sattumankauppaa.

Lataustaukoja on myös paljon ja joka paikassa, joten pelin lukuisten tusinatehtävien suorittaminen paikasta toiseen ajamalla tai pikamatkustamalla on hidasta. Chocobolla kirmaaminen on sentään varsin tehokas tapa lähitienoiden kartoittamiseen ilman latauspalkin tuijottamista. Peli kärsii (ilmeisesti nimenomaan testatulla PS4-versiolla) pahasta ns. "frame-pacing"-ongelmasta. Se ei kykene jaksottamaan peräkkäisiä ruutuja tasaisesti ja lopputuloksena peli tuntuu pyörivän alle 30 kuvaa sekunnissa. Ongelma on pahimmillaan isojen mättöjen aikana.

Tekijätiimi on selvästi panostanut audiovisuaaliseen ulosantiin. PlayStation 4 pyörii varmaan ylikierroksilla renderöidessään pelin tapahtumapaikkoja ja maisemia ruudulle. Maailman rakentamiseen on käytettyä paljon aikaa ja se tuntuu todelliselta paikalta eikä sarjalta pelikenttiä. Musiikkiraidat ovat erinomaisia muutamia hissimusiikkipätkiä lukuun ottamatta. Pomotaistelut toimivat erityisen hyvin ja isojen vastustajien kellistäminen eeppisen jousiorkesterin säestämänä tuntuu hienolta. Suurikokoisimmat vastustajat ovatkin sitten ihan omassa luokassaan jopa japanilaisen roolipelin mittarilla. Ääninäyttely toimii hyvin, joskaan ei erinomaisesti niin japaniksi kuin englanniksikin.

On jotenkin väärin todeta, että Final Fantasy XV on "ihan hyvä peli". Todellisuus kuitenkin on, että pitkästä kehityskaarestaan huolimatta tai kenties sen takia lopputulos on liian varman päälle pelattu ja turvallinen. Peli on kaunis kuin mikä ja toimii suurimman osan ajasta moitteetta, muttei onnistu herättämään peligenren parhaimmiston kaltaisia suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Nettiroolipelivaikutteet ovat selkeät eivätkä aina toimi pelin eduksi. Taistelun muuttaminen reaaliaikaiseksi on ollut selkeästi riski, joka olisi kannattanut paremmin, mikäli kameramies olisi briiffattu kunnolla uuden tekniikan vaatimuksista. Suoritus on myös teknisesti hieman raakile, mutta tätä puolta on mahdollista vielä paikata jälkikäteen. Ennalta-arvattaviin hahmokaartiin on vaikeampi kehittää korjauksia. Siinäkään ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta itse olin kuvitellut tapaavani enemmän elämää suurempia persoonallisuuksia, jotka jäisivät taatusti mieleen vielä pelin läpäisynkin jälkeen. Genren fanit saavat pelistä varmaan allekirjoittanutta enemmän irti, mutta minua ei se saanut vielä käännytettyä.