Suomi
Gamereactor
arviot
Agatha Christie: And Then There Were None

Agatha Christie: And Then There Were None

Pari vuotta vanhan pc-pelin käännös on laiska ja auttamattoman vanhanaikainen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Agatha Christien Kymmenen pientä neekerinpoikaa lukeutuu helposti maailman parhaiden dekkarien joukkoon. Suurena Christie-fanina olin luonnollisesti innoissani, kun alkuperäisteoksesta And Then There Were None päätettiin tehdä peli. Vuonna 2005 julkaistu pc-peli on käännetty nyt Wiille, ja odotukseni olivat myös uudelleenjulkaisun suhteen korkealla. Valitettavasti jouduin pettymään.

HQ

Pelasin And Then There Were Nonen läpi jo kaksi vuotta sitten pc:llä. Pelissä oli tuolloin paljon hyvää, mutta myös muutama heikkokin puoli. Koska Wii-käännös ilmestyi näinkin paljon alkuperäispelin jälkeen, odotin, että pelin tehnyt The Adventure Company olisi vähintään hionut pelin ulkokuorta tai kehittänyt jotain erikoista Wiitä varten. Wiimote-liiketoimintoja on toki peliin ympätty, mutta ne eivät tee kokemuksesta ainakaan parempaa.

And Then There Were Nonen vahvin osa-alue on epäilemättä sen käsikirjoitus. Dame Agathan alkuperäisteosta on muokattu (kirjan lukeneille ilmiselvästä syystä), jotta tarinaan on saatu lisättyä pelaajan ohjastama Patrick Narracott -niminen hahmo. Alkuperäiseen tarinaan on lisätty myös sivujuonteita Narracottin löydettäväksi. Lisäykset tuntuvat lisäyksiltä, mutta tarina pysyy kasassa kohtalaisen hyvin.

Valitettavasti pelin hyvät puolet loppuvat pitkälti juoneen. Vaikuttaa siltä, että vaikka pc-versio julkaistiin yli kaksi vuotta sitten, The Adventure Company on tehnyt Wii-käännöksen hyvin nopeasti. Pelin ulkokuorta ei ole siloteltu kuin korkeintaan nimeksi, ja tarinan henkilöt näyttävät tuskaisen paljon alkuperäisen The Sims -pelin hahmoilta. Esirenderöidyt taustat ajavat asiansa, mutta kaiken kaikkiaan And Then There Were None näyttää keskinkertaiselta Playstation 2 -peliltä.

Pelin peruskontrollit ovat samanlaiset kuin pc-versiossa. Ruudulla näkyy nuoli, jota ohjataan wiimotella. Kun nuoli osuu jonkin mielenkiintoisen asian tai esineen päälle, se muuttuu silmäksi, kädeksi tai oveksi riippuen tilanteesta. Toimivaa ja tuttua monista pc-seikkailupeleistä. And Then There Were Noneen on kuitenkin lisätty myös Wii-kontrollit, valitettavasti. Ajoittain jotain kohdetta katsottaessa ruudulle ilmestyy kuva jostakin esineestä, ja pelaajan pitäisi keksiä, millä tavalla wii-ohjainta pitää heiluttaa pulman ratkaistakseen. Ei kovin toimivaa. Tämän lisäksi joka ikinen ovi pitää avata painamalla A-nappia ja kääntämällä wiimotea kuin oven kahvaa. Täysin turhaa ja pidemmän päälle suunnattoman rasittavaa, etenkin kun ajoittain kahvaa saa kieputella puolentusinaa kertaa.

Tämä on mainos:

Peliä vaivaa myös seikkailupelien perusongelma: pulmanratkaisun sattumanvaraisuus. Ajoittain pulman arpomalla ratkaistuaan tulee ihmetelleeksi, miten pelaajan odotettiin keksivän ratkaisu ongelmaan. Itse en esimerkiksi voinut kuvitellakaan, että lampaat sattuvat pitämään siideristä, mutta näin vain oli. On toki olemassa mahdollisuus, että en ole ymmärtänyt jotain pelin antamaa vinkkiä. Toinen ajoittain jopa humoristinen ominaisuus on pelaajan ohjastaman Narracottin tarve hokea jotain esinettä klikattaessa, ettei hänellä ole tapana hamstrata tarpeettomia esineitä. Kun tielle sattuu kuitenkin puhallettava kumivene tai vaikkapa lapio, Narracott poimii tavarat taskuunsa ilomielin. Ilmeisesti herra Narracott vain sattuu tietämään etukäteen, mitä hän seikkailunsa aikana tulee tarvitsemaan.

Herran vuonna 2008 on myös täysin anteeksiantamatonta, ettei pelissä ole minkäänlaista automaattista tallennusta. Allekirjoittanut menetti noin viiden tunnin etenemisen, kun peli päätti kaatua yllättäen. Kannattaa siis tallentaa usein. And Then There Were None on harmillinen peli. Sen erinomainen juoni pilataan vanhentuneella ja hätäisesti käännetyllä pelimekaniikalla, ja vaikka tarina itsessään kiehtoisi, on ajoittain hankala löytää motivaatiota taistella pelin läpi vain siitä syystä. Mikäli alkuperäisteos miellyttää, kannattaa And Then There Were Nonea silmäillä ainakin alelaarivaiheessa. Täysihintaisena se voi tuottaa pettymyksen.

Agatha Christie: And Then There Were NoneAgatha Christie: And Then There Were NoneAgatha Christie: And Then There Were NoneAgatha Christie: And Then There Were None
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Juoni
-
Vanhentunut grafiikka, ympätyt Wii-kontrollit, kummalliset pulmat
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä