Suomi
Gamereactor
arviot
Dragon's Dogma

Dragon's Dogma: Dark Arisen (PC)

Tutkan alapuolella lentävä lohikäärme.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Dragon's Dogma lensi jo ilmestyessään suuren yleisön tutkan alla. Siksi onkin pienoinen ihme, että tämä aliarvostettu hirviökiipeilysimulaattori sai neljän vuoden jälkeen monien fanien toivoman PC-version. Se ei peliä juuri uudista, mutta viimeistelee ja paketoi pelin lopulliseen muotoonsa pätevästi.

Playstation 3:lle ja Xbox 360:lle ilmestynyt Dragon's Dogma ja sen lisäosa Dark Arisen kuuluvat länsi- ja itämaista roolipeliperinnettä sekoittavien pelien vähälukuiseen joukkoon. Tarinassa muinainen lohikäärme herää ja päättää ensi töikseen aiheuttaa kuolevaisten valtakunnassa hämminkiä ja tulivahinkoja. Samalla pelaajan ohjastaman päähenkilön sydän päätyy hirviön nielaisemaksi. Arisen-titteliä kantaen pelaajan tulee siis ottaa omansa takaisin ja siirtyä samalla muinaisten voimien välisen taistelun välikappaleeksi.

Juoni ei omaperäisyydellään hurraa, muttei ole aivan niin yksioikoinen kuin mitä alustuksesta voisi kuvitella. Pelaajan apuna on miekan ja magian lisäksi erittäin hieno ja omaperäinen Moukkien (Pawns) "järjestö", josta pelaaja voi palkata lisävoimia omia puutteitaan täydentämään. Dark Arisen -lisänimi tulee alkuperäistä peliä täydentävästä päivityksestä, jossa vaniljan puutteita paikattiin ja mukaan tuotiin uusi alue pelin läpäisseille Nousseille samottavaksi. Molempien alkuperäiset arviot voit lukea Kimmon ja Mikan kertomina Gamereactorista. Tässä arviossa keskitytään lähinnä PC-version eroihin ja parannuksiin.

PC-versioon on kasattu muutamaa pikku poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Dragon's Dogmaa varten luotu sisältö pre-order-boonuksiä myöten. Lisenssisyistä samannimisestä manga- ja animesarjasta tutut Berserk-varusteet eivät ole mukana ja alkuvalikon musiikki on vaihtunut erikoisesta japanilaisesta kevytrokkibiisistä geneerisempään pseudokeskiaikaujellukseen. Peli pyörii nyt myös täydellä ruudulla konsolien tehovajauksen takia käytetyn letterbox-formaatin sijaan.

Tämä on mainos:
Dragon's DogmaDragon's Dogma

Ensimmäinen huomattava parannus on pelin latausnopeus etenkin SSD-kovalevyltä haettuna. Pikakuvakkeen tuplaklikkauksesta pelihahmon heilutteluun kuluu varsin vähän aikaa. Pelin sisäiset latausajat ovat myös parantuneet eri alueiden välillä. Ulkoasussa on mainostekstien mukaan käytetty korkealaatuisempia tekstuureita ja parempia efektejä, mutta näin Witcher 3:n ja kumppaneiden jälkeen Dark Arisen näyttää varsin valjulta ja autiolta. Neljä vuotta on tehnyt tehtävänsä, mutta vastapainona peli rullaa todella sujuvasti testikoneen tapauksessa 150 ruudun sekuntivauhtia. Jos konsolipelien ruudunpäivitysnopeus ja yskähtely toimintakohtauksista korpesi, PC-versio korjaa ongelman täysin. Pomotaistelut ovat edelleen varsin näyttäviä, kiitos pelin kiipeilymekaniikan. Jättiläistä ei enää hakata isovarpaaseen elinvoimapisteiden ehdyttämiseksi, vaan pelaaja voi kiivetä sen niskaan tekemään vahinkoa. Hydran päässä vimmaisesti tempoillessa ruudunpäivityksen sulavuus nouseekin tekstuurien skarppiutta merkittävämmäksi tekijäksi.

Kokeilin peliä sekä näppäimistöllä ja hiirellä sekä perinteisemmin Xbox Onen ohjaimella. Pieni jatkuva kankeus osoittaa hyvin, että peli on suunniteltu ja edelleen toteutettu peliohjaimen ehdoilla. Näppäimiä ei pääse säätämään täysin vapaasti itse, mutta valikot ovat sentään kaikki hiirellä ohjattavia. Peliohjain ei ole siis pakollinen lisävaruste, mutta sopii pelille luontevammin.

Vaikka Dragon's Dogma on puhtaasti yksinpeli, sillä on merkittävä nettipelipuoli Moukkajärjestelmänsä takia. Pelaaja voi nimittäin oman hahmonsa lisäksi luoda yhden moukan, joka kulkee pelaajan mukana ja luppoaikana toisen pelaajien palkattavana. Moukat keräävät kokemusta ja jopa tavaroita matkoillaan, joten suosittu hahmo voi tuottaa "omistajalleen" merkittävää lisäarvoa. Jos Moukkien jakamat vihjeet ja jutustelu alkaa ärsyttämään, niiden suut voi tukkia asetusvalikon kautta. Tällöin ne puhuvat vain puhutellessa eivätkä tarjoa samaa "lyö saurusta häntään" -heittoaan joka väliin. Tarkempaa infoa järjestelmästä voi käydä lukemassa alkuperäisistä arvioista, mutta itselleni se oli kiipeilyn ohella yksi pelin omaperäisimmistä ja ilahduttavimmista ominaisuuksista.

Tämä on mainos:

Moninpelin teknisestä toimivuudesta on kirjoitushetkellä paha sanoa mitään, koska tuhannet pelaajat eivät ole vielä linjoilla palvelimia kurittamassa. Arvioprosessin aikana ongelmia ei syntynyt, mutta tilanne voi helposti muuttua julkaisun yhteydessä.

Dragon's Dogma: Dark Arisen on pelin paras ja varmasti viimeinen versio. Minulle peli oli neljä vuotta sitten mieluisa yllätys, sekoittaen hieman mystisempää ja erikoisempaa roolipeliä perinteiseen kolmannen persoonan mätkintään. Sitä saa välillä pelata Googlen ja Wikin kanssa, sillä peli pihtaa informaatiota lähes jatkuvasti. Jos sen kankeahkoa käyttöliittymää ja erikoisuuksia sietää, vastapalkaksi saa idän ja lännen suunnittelufilosofiaa sekoittavaa Moukkien ja kiipeilyn täytteistä roolipeliä jo julkaisussaan alennettuun 30 euron hintaan.

Arviossa käytettiin alustana Jimm's Balor V2 -tietokonetta, joka on Jimm's PC-Store Oy:n kasaama pelikone. Arvion kyseisestä laitekokonaisuudesta voi lukea täältä.

HQ
HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Teknisesti paras Dragon's Dogma, moukat, kiipeily
-
Visuaalisesti vaatimaton, peliohjainta suosiva käyttöliittymä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Netflixin Dragon's Dogma alkaa syyskuussa

Netflixin Dragon's Dogma alkaa syyskuussa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Maaliskuussa 2019 levisi maailmalle tieto, että Capcom tekee yhdessä Sublimationin kanssa animesarjan Dragon's Dogmasta Netflixille. Asiasta uutisoi myös Gamereactor....

0
Dragon's Dogma animesarjaksi Netflixiin

Dragon's Dogma animesarjaksi Netflixiin

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Castlevaniasta on jo saatu kaksi kautta, ja tulossa ovat myös Devil May Cry ja Resident Evil. Netflixin ja Capcomin yhteistyö tuntuu toimivan, ja jatkoakin on luvassa....



Ladataan seuraavaa sisältöä