Guitar Hero Live

Mitä kummaa; kaksi musiikkipeliä on nyt ilmestynyt lyhyen ajan sisällä, vaikka koko genren piti olla jo kuollut ja kuopattu? Rock Band 4 ehti kauppoihin ensin, mutta arvioiden mukaan se ei onnistunut iskemään sellaista täysosumaa mitä toivottiin. En ole kuitenkaan päässyt sitä vielä kokeilemaan, joten vertailuun päästään vasta toisella kertaa.

Guitar Hero Liven arviota varten Activision lähetti toimitukselle täyden pakkauksen. Mukana oli peruspakkaus, joka sisältää Guitar Hero Live -pelin lisäksi uuden kitaraohjaimen, mutta lisänä olivat myös toinen kitara sekä laadukas mikrofoni vokalistia varten. Varsinaista bändipeliä uusi Guitar Hero ei kuitenkaan tarjoa, vaan peli rajoittuu enintään kaksinpeliin, jolloin laulaja on mukana lähinnä tunnelmaa luomassa.

Uusi kitaraohjain onkin Guitar Hero Liven merkittävin uudistus. Aikaisemmin niin Guitar Herossa kuin edelleen vielä Rock Bandissäkin on totuttu viiden fretin näppäinriviin, mutta Guitar Hero Livessä niitä on kuusi sijoiteltuna kahteen kolmen fretin riviin. Ne on jaoteltu rivin mukaan mustiin ja valkoisiin, mutta pelin edetessä törmää myös tyhjiin strummauksiin ja useamman painikkeen yhdistelmiin, jotka pistävät sorminäppäryyden koetukselle. Uusi kitara on uutuudenviehätyksen laannuttuakin mainio. Se on kooltaan hieman vanhoja GH-kitaroita jykevämpi, joskin pitkäaikaisesta kestosta on mahdoton mennä sanomaan. Vanhat ohjaimet eivät olleet kovin kestäviä, joten tuskin uudestakaan on kestämään vuodesta toiseen. Parasta uutuudessa on kuitenkin sen tuoma uusi haaste. Lihasmuisti vanhojen pelien parista auttaa vain alkuun, mutta mestariksi opetteluun saa uhrata reilusti aikaa. Guitar Heron Live palauttaa mieleen ne ajat, kun sain ensimmäisen kerran käsiini kitaraohjaimen ja aloitellessani helpoimmalta mahdolliselta vaikeustasolta.

Musiikkipelin tärkein osa-alue on kuitenkin sen tarjoama sisältö. Guitar Hero Livessä on mukana kaksi hyvin erilaista pelimuotoa, joissa molemmissa on selkeät vahvuutensa ja heikkoutensa. Live pistää pelaajan oikeilla näyttelijöillä kuvatuille lavaosuuksille suoraviivaisessa pelimuodossa, jossa vedetään kerrallaan 3-5 biisiä putkeen. Tarjolla on puolestaan kaksi fiktionaalista musiikkifestivaalia, joiden esiintyjinä pelaajalla on tavoitteena tarjota yleisölle mahdollisimman onnistunut keikka.

Liven idea on kylläkin lähtökohdiltaan mainion tuore ja dynaaminen. Esitykset on kuvattu erittäin tyylikkäästi ja niissä on mukana todellista musiikkijuhlan tuntua. Toisaalta koska ne ovat tarkasti ohjattuja, niin pitemmän päälle ne alkavat toistaa itseään. Harmillisesti pitkähköjä alkuintroja ei voi myöskään ohittaa, joten niihin kyllästyy varmasti. Toiseksi vaikka kanssasoittajat ja yleisö elävät mukana hienosti, niin välillä näkökentässä heiluvat hahmot myös aiheuttavat häiriötä. Se tapahtuu etenkin jos yrittää ylittää itsensä. Jos soitto ei suju, niin on kestettävä buuaukset sekä bändikavereiden ilkeät "Mitä helvettiä sä teet?" -katseet.

Livessä on lisäksi tarjolla Quick play, jossa biisejä voi harjoitella yksitellen sekä parantaa ennätyksiään. Ongelmana on vain, että kappaleita on tarjolla vain 42. Vaikka haastetta näiden vetämiseen viidellä tähdellä (keskivertoa kovemmalla vaikeustasolla) onkin toviksi, on lukumäärä auttamatta vaisu, ja suuntana on toinen pelimuoto nimeltään TV.

TV on GHL:n toinen merkittävä uutuusidea, joka yhdistää kitarasankarointiin kilpailullista verkkopelaamista, toimintapeleissä totuttua tasojen keräämistä sekä ikävää sisällön lukitsemista. TV:ssä pyörii kahdella kanavalla jatkuvasti musiikkivideoita, joihin pystyy hyppäämään mukaan soittamaan milloin tahansa. Näitä kappaleita ei siis pysty itse valitsemaan, ellei siirry erilliseen listaan. Sieltä valitseminen käyttää kuitenkin soittokertoja, joita on rajallisesti. Niitä puolestaan ansaitaan soittamalla biisejä TV:ssä ja keräämällä Call of Duty -tyyliin kokemustasoja. Alussa kokemus on tyly. Lähes kaikki on piilotettu tasojen taakse ja perusominaisuuksien avaamiseen vaaditaan useiden tuntien pelaaminen. Sen jälkeen pelaajat voivat ostaa kaupasta kitarataustoja, profiiliplakaatteja, erikoisvoimia ja sen sellaista. Kaikkea kuitenkin leimaa mobiili- ja toimintapeleistä tunnettu sisällön lukitseminen pitkällisen peliajan ja tietysti mikromaksujen taakse.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole aivan tuhoon tuomittu. Alussa valuuttaa ja soittokertoja kertyy helposti, joten omien suosikkikappaleiden kimppuun pääsee kivutta. TV:ssä on tällä haavaa tarjolla 220 kipaletta, joten se tarjoaa huomattavasti enemmän vaihtoehtoja kuin Live. Toisaalta näiden biisien ulkoasussa on oma koukkunsa. Taustalla pyörivät nimittäin alkuperäiset musiikkivideot, joita erittäin mukava nähdä. Samalla arvostus hyviä musiikkivideoita kohtaan nousee kohisten ja omalla kohdallani meininki toi mieleen MTV:n kulta-ajan 1990-luvulla.

TV:ssä on kuitenkin vielä huomautettava sen kilpailullisesta luonteesta. Pelimuodossa vasemmalla pyörii jatkuvasti samaa kappaletta soittavia kilpaveikkoja verkon kautta. Taitojen ja tasojen karttuessa biisien haastetaso nousee myös, joten kilpailulliseen paineeseen on paras tottua. Jos siis kyseinen osa-alue ei kiinnosta, voi TV olla epämiellyttävä kokemus.

Guitar Hero Live on erikoinen pelijulkaisu. Siinä on rohjettu kokeilla montaa uutta asiaa, mutta osa ideoista on enemmän kuin kyseenalaisia. Suurin ongelma pelin suhteen on kuitenkin hinta. Aloituspaketti kustantaa 100 euroa, joka nostaa kynnyksen korkealle jos on yhtään epävarma. Sisältöä ja haastetta pelissä on kuitenkin riittävästi, ja itselleni kokemus Guitar Hero Liven parissa oli pääosin hyvinkin antoisa. Kuten olen maininnut, niin monet asiat ärsyttivät, mutta toisaalta parhaimmillaan tunnelma oli mainio ja soitin kappaleita antaumuksella, joka muistutti rytmipelien parhaista ajoista. Kaiken kattaen Guitar Hero Live on hyvä musiikkipeli, mutta hintaansa nähden uskallan suositella sitä vain kovimmille lajityypin faneille. Muiden kannattaa kokeilla ensin tai odotella alennusmyyntiä.