Deadcore

5 Bit Gamesin Deadcoren voi luokitella ensimmäisen persoonan tasoloikkapeliksi. Pelin ideana on suunnata paikasta A paikkaan B, mutta reitin saa päättää itse. Taivaalla leijuvat metallinpalaset eivät pahemmin seiniä muodosta, joten hypätä saa minne haluaa, kunhan ei putoa tyhjyyteen.

Deadcoren alussa tuntematon ja nimetön päähenkilö herää kylmältä metallilattialta, missä ilmassa leijuvat sanat neuvovat häntä eteenpäin. Ilman mitään aseita, työkaluja tai kaksoishyppyä ihmeellisempiä erikoiskykyjä ainoa ratkaisu näyttäisi olevan ohjeiden seuraaminen. Pian pelaaja löytää itselleen erikoisen laseraseen, joka kytkee elektroniikkaa päälle ja pois. Kun soppaan vielä lisätään pari hassua erikoiskykyä, niin mahdollisuuksia alkaa avautua vaikka minkälaisiin parkour-liikkeisiin.

Vauhdin huumaa ei pelistä puutu. Pelihahmo kykenee juoksemaan nopeutta, josta jopa Usain Bolt olisi kateellinen. Fysiikkamoottori on hiottu niin tarkaksi, että taitava pelaaja onnistuu pujottelemaan esteiden välistä juuri haluamallaan tavalla. Aseeseen kiinnitetty sekuntikello takaa sen, että pelaaja pysyy pelitilanteesta ajan tasalla. Kuolema ei hidasta pelaamista yhtään, sillä hahmo syntyy saman tien takaisin viimeisimmälle etapille.

Peliympäristö itsessään keskittyy olennaiseen. Maisemat ovat yksinkertaisuudestaan huolimatta näyttäviä, ja esteradalta löytyy reittejä joka lähtöön. Polulta poikkeamisesta ei rangaista, sillä kenttiä tutkimalla löytää salaisia esineitä. Ne avaavat lisäsisältöä, kuten esimerkiksi ääniraidan kappaleita ja haastekenttiä. Pelistä ei löydä kaikkea ensimmäisellä pelikerralla, joten keräilijälle pelattavaa riittää useamman läpipeluun ajaksi.

Itse kentät sisältävät pääasiassa erinäisiä kytkimiä ja vauhtitykkejä, mutta myös tappavia lasereita ja ärsyttäviä vihollisia. Kaukosäätimen lailla toimivan aseen avulla täytyy raivata itselleen sopiva reitti lennosta. Tämä on aika ajoin hankalaa hahmon hyppiessä tasojen välillä kuin rasvattu salama. Asiaa ei yhtään helpota se, että myöhemmässä vaiheessa peliä jotkin kytkimet muuttavat alueen painovoiman suunnan, mikä saa kameran kääntyessä pelaajan pään pyörälle. Pahimmassa tapauksessa jatkuva kääntely ja vääntely aiheuttaa pahoinvointia. Vaikka Oculus Riftin käyttö kiehtoisi tämän pelin kanssa, se ei varmaan olisi pidemmän päälle suositeltavaa.

Deadcore ei kuitenkaan ole vaikeimmasta päästä. Oikeasta etenemisreitistä ei aina ole hajua, mutta perille löytää aina ennemmin tai myöhemmin. Iso osa pelin haastavuudesta on keinotekoista, sillä esimerkiksi pelin viholliset eivät voi tappaa. Ne lähinnä häiritsevät etenemistä. Yksi vihollistyyppi on robottikärpäsparvi, joka ainoastaan pörrää pelaajan ympärillä, ja jotka pistäessään aiheuttavat ruudulle häiriöitä. Nämä pienet kärpäset eivät myöskään millään pysy tähtäimessä, eikä panosten rajallisuus helpota asiaa yhtään. Myös äärimmäistä tarkkuutta vaativat hypyt menivät allekirjoittaneella aika ajoin pieleen, sillä ensimmäisen persoonan kamera ei aivan tuntunut olevan siinä, missä pelihahmon silmien kuvittelisi olevan.

Deadcore on pienistä kommervenkeistään huolimatta mukava tuulahdus menneisyyteen, mitä onkin kaivattu viime aikoina. Tarinaa ei jää kaipaamaan, sillä sitä ei ehtisi edes tarkkailla. Nopeatempoisesta speedrun-henkisestä pelistä puuttuu pari lajityypilleen ominaista piirrettä, kuten jaettavat nauhoitukset, mutta pelistä voi silti nauttia kaikentasoiset pelaajat, ja parhaimmat voivat mitellä sijoituksista tulostaulukoissa. Kun joukkoon sekoitetaan vielä ripaus teknomusiikkia, niin pelaaja tietää hypänneensä ajassa taaksepäin.