Warhammer: Mark of Chaos toi vuonna 2006 Warhammer-brändin fantasiapuolen takaisin kartalle oikeastaan ensimmäistä kertaa sitten erinomaisen Dark Omenin (1998). Pelissä reaaliaikakomennettiin armeijaa Total War -sarjan tyyliin ilman resurssienkeräystä. Sitä kuitenkin vaivasi kautta linjan tietynlainen valju toteutus, joka ei missään tapauksessa kuulunut äärimmäisen eeppiseen ja brutaaliin Warhammer-maailmaan. Kun Relicin Dawn of War onnistui kaukaistulevaisuuden versiossa paljon paremmin, Mark of Chaos jäi lapsipuolen asemaan niin laadussa kuin myyntimäärissäkin. Hieman yllättäen peli saa nyt konsoleille sovitetun version, joka sisältää alkuperäisen pc-pelin ja Battle March -lisälevyn sisällön.
Pelin parasta antia ovat taisteluhurmioiset örkit. Nämä sotahullut otukset tuovat peliin sen niin kipeästi kaipaamaa särmää ja meininkiä. Örkit ovat toisessa pääosassa pelin pitkässä kampanjassa, jonka alkupuoli mennään mukavasti immeisiä, kääpiöitä ja kaaoksen sotilaita mäiskien milloin milläkin verukkeella. Yksiköistä löytyvät mm. raskaasti panssaroitu Black Orcs -porukka, Dark Omenistakin ikimuistoiset Goblin Fanaticsit ja valtavat Trollit. Sotalordi ja shamaani johtajat porukkaa yhä uusiin taisteluihin, kasvattaen samalla örkkien lukumäärää edetessään.
Kampanjan ja juonen edetessä vaihdetaan käyttämään Pimeähaltioita (Dark Elves). Haltiat ovat örkkeihin verrattuna pieni pettymys. Pateettiset ja synkistelevät hahmot lähes koomisia uhotessaan vastustajiensa tuskaista kuolemaa. Yksiköistä löytyy mm. dinosaurusmaisilla otuksilla ratsastavat Cold One Knights, Repeater Bolt Thrower sekä massiivinen War Hydra. Kampanja on hyvin toteutettu, ja tavoitteet vaihtelevat tehtävästä toiseen mukavasti. Vaikeustaso on suurin piirtein alkuperäisen luokkaa.
Konsoleiden reaaliaikastrategiapelien suurin haaste on ollut hiiren ja näppäimistön ohjaustavan siirtäminen peliohjaimelle. Tässä on onnistuttu hyvin harvoin, eikä Battle March tee poikkeusta sääntöön. Yritystä löytyy, ja osa pelin oleellisimmista toiminnoista sujuu lähes hiiren tarkkuudella. Tässä auttaa joukkojen kasautuminen yksittäisten otusten sijaan yksiköiksi.
Usein kirosanana käytetty virtaviivaistaminen olisi kuitenkin tehnyt pelille hyvää. Nyt osa varsin hyödyttömiä komentoja täyttää konsolin vähiin käyvät nappulat, ja esimerkiksi tarpeellinen pysähtymiskäsky on kolmen näppäimen yhdistelmän takana. Käyttöliittymäkin on liian suoraan pc:ltä napattu, ja monet ikonit ovat liian pieniä ja suttuisia televisiokäyttöön jopa teräväpiirtoruudulla, saati sitten kuvaputkella.
Alkuperäisen pc-pelin suurimmille puutteille ei ole myöskään tehty mitään. Taistelu tuntuu edelleen valjulta, ja etenkin taulukkolaskentamaisesti toteutetut sankarihahmojen kaksintaistelut haukotuttavat. Kampanjan pituus ja suuri yksikkömäärä takaavat jonkinlaista kestoa ja moninpelin puhtia, mutta kokonaisuuden pelastajiksi niistä ei ole. Ilahduttavasti latausajat ovat hieman lyhentyneet tietokoneversiosta.
Warhammer -pelissä pitäisi olla jatkuvasti elämää suurempi olo kirveiden halkoessa kalloja ja valtavien tulipallojen sytyttäessä kokonaisia joukko-osastoja tuleen. Nyt örkkien mesoamista lukuun ottamatta ote on kovin virkamiesmäinen.