Sonic Lost World

Nostalgia on kaksiteräinen miekka. Vanhoihin aikoihin palaaminen silloin tällöin on mukavaa, mutta hyvätkin ideat kärsivät liiasta kierrätyksestä. Sonic-siili tietää tämän: aina kun siilin nimissä on yritetty jotain uutta ja mullistavaa, yritys on epäonnistunut komeasti. Perinteiseen kaksiulotteiseen toimintamalliin siirtyminen sen sijaan on suoriutunut paremmin. Sonic Generationsin jälkeen on kuitenkin jo pakko yrittää jotain uutta, nostalgiaan on kietouduttu jo liian monta kertaa.

Nimisankarilleen Sonic Lost World onkin uudenlaista menoa. Kadonnut maailma on varsin omalaatuinen heksoihin jaettu paikka, jossa erilaiset maagiset portaalit vievät siiliä milloin sirkukseen, milloin sylinterimallisiin temppuratoihin. Mukana ovat myös kaksiulotteiset osuudet sekä jo aiemmista Soniceista tutut vuoristoradat. Kuulostaa hyvältä, mutta Sonicit pelannut tietää olla nuolaisemasta ennen kuin tipahtaa.

Tällä kertaa homma toimii onneksi alusta lähtien. Kenttäsuunnitteluun on nähty vaivaa ja vaihtelua piisaa. Peräkkäiset kentät eivät milloinkaan ole rakenteeltaan identtisiä, joten eteenpäin hinkuaa parhaimmillaan todella kovasti. Vaihtelua on myös kenttien sisällä, paikoin jopa melkein liikaakin. Esimerkiksi hehkutetut värivoimat tuntuvat aika päälle liimatuilta. Mutta en valita, sillä jollain ihmeen ilveellä peli onnistuu tuntumaan tuoreelta koko kestonsa ajan. Sitä paitsi kentät ovat pitkiä ja pääsääntöisesti todella hyvin rakennettuja. Jokaisessa kentässä on paljon tutkittavaa, löydettävää ja vaihtoehtoisia reittejä. Hyvä juttu.

Pelin tarina myös kääntää tutun Sonic-asetelman päälaelleen. Vanha päävihulainen tohtori Eggman joutuu olosuhteiden pakosta toimimaan tällä kertaa samalla puolella Sonicin kanssa. Tilanne on hauska ja johtaa moniin hymyilyttäviin dialoginpätkiin. Tarinasta huolimatta ainoastaan Sonic on pelaajan ohjastettavissa lukuun ottamatta omituista moninpeliä, jossa toinen pelaaja laitetaan valinnanvaraisen RC-laitteen ohjaksiin. Monimutkaisen ohjauksen huomioon ottaen yhdessä hahmossa pysytteleminen on luultavasti fiksu ratkaisu.

Ohjaus on ollut pitkään Sonicin akilleen kantapää, eivätkä kontrollit vieläkään napsahda ihan kohdalleen. Kokonaisuus ei silti ole huono. Nyt vauhtia on vähennetty ja oletuksena Sonic kävelee juoksemisen sijaan. Siili pysyy ohjaksissa kiltisti koko matkan ajan ja kuolemista saa syyttää vain itseään. Suurin ongelma on ohjauksen tarpeeton monimutkaisuus. Esimerkiksi hyppäämiselle on laitettu kaksi eri nappia, toisesta Sonic tekee kaksoispainalluksella kaksoishypyn ja toisesta taas tutun hakeutuvan hyökkäyksen. Sen lisäksi Sonic voi potkia vihollisia ja tehdä kierreiskun. Jopa Wii U:n kosketusnäyttöä tarvitaan välillä. Ei paha, mutta olisihan tätä voinut yksinkertaistaakin - varsinkin, kun ottaa huomioon, että heikon tutoriaalin vuoksi tajusin hakeutuvan hyökkäyksen olemassaolon vasta pelin puolessavälissä.

Kamera on tiukasti kiinni annetussa kulmassa eikä liiku mihinkään. Yleensä tämä ei haittaa, mutta välillä kieltämättä hieman korpeaa, ettei takaisinpäin ole menemistä. Muuten visuaalinen puoli on hoidettu hienosti. Peli on todella nätti katsoa, yksityiskohtia piisaa ja meno pysyy mukavan värikkäänä. Erityinen maininta pitää antaa pelin soundtrackille. Peli sisältää toinen toisensa jälkeen hienoja ja mieleen jääviä musiikkiraitoja, jotka tahdittavat menoa varsin mukavasti.

Näillä eväin peli etenee mukavan aurinkoisesti aina loppumetreille saakka. Meno on hyväntuulista, toimivaa ja ehkä liiankin helppoa. Mitäpä siitä, kohdeyleisö on nuorta ja pelkästään ohjauksessa riittää opeteltavaa. Haastetta saa lisäksi kenttiin piilotettujen tähtikolikoiden etsimisestä ja aikahaasteista. Sitten vastaan tulee viimeinen maailma. Ilmeisesti tässä vaiheessa myös Sonic Team on tajunnut pelin olevan turhankin helppo, sillä loppuvaiheissaan peli lyö aivan käsittämättömän vaikeusvaihteen sisään. Aiemmin letkeä ja mukava loikinta vaihtuu kertalaakista tuskaiseksi kiroiluksi ja millintarkaksi sihtaamiseksi, enkä lukuisista yrityksistä huolimatta saanut peliä lopulta läpi. Harmittaa, sillä tarinassa on sopivasti potkua ja loppuratkaisut jäivät näin ollen näkemättä.

Silti Sonic Lost World onnistuu kuin onnistuukin tavoitteessaan. Pitkästä aikaa Sonicissa pelasin kenttiä uudelleen vain niiden hyvän fiiliksen vuoksi. Tunnelma on ehtaa Sonicia vanhoilta hyviltä ajoilta, mutta uusilla tempuilla. Vaikka nappisuoritukseen ei vieläkään ylletä, Lost World on kirkkaasti paras Sonic sitten kolmosen. Ehkä seuraava osa tasoittaa ne viimeisetkin rypyt.