Call of Juarez: Gunslinger

Jo pelkkä intro riittää saamaan aikaan mielihyvänväreitä. Vuosi on 1910, ja päähenkilö Silas Greaves ratsastaa still-kuvien sarjassa kaupunkiin kuin John Marston ikään Red Dead Redemptionissa. Silas askeltaa tomuiseen baariin, ja tämä kutsutaan paikallisten seuraan kertomaan tarinoita tapahtumarikkaasta elämästään.

Silas ei olekaan kuka tahansa jäppinen, vaan legendaarinen palkkionmetsästäjä, joka on onnistunut kohtaamaan tavalla tai toisella lännen kovimpia pahiksia kuten Billy the Kidin, Butch Cassidyn ja Jesse Jamesin. Silas on myös melkoinen tarinankertoja, joka ei tosin aina anna faktojen päästä hyvän tarinan tielle.

Pelaajan tehtäväksi jää tehdä Silaksen sanoista tekoja, mikä ei aina ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Silas saattaa nimittäin kesken kaiken muistaa, että laajalla aukealla olikin iso lato, joka sitten rymähtää olemassaoloon pelaajahahmon viereen. Ja hetkinen, eiväthän pahikset sillä kertaa olleetkaan inkkareita vaan pahoja lehmipoikia. Vips vaan ja vastapuoli muuttuu toisenlaiseksi. Tämä kaikki luo kerrassaan ennen kokemattoman dynaamisen pelimaailman.

Hauskinta on kenties se, että Techland selvästi tiedostaa konseptin epärealistisuuden ja korostaa sitä, kuinka toiminta perustuu tarinankertojan huikeille muisteluille. Tämä näkyy myös grafiikassa, jossa kaikkea korostetaan sopimaan eeppisiin mittasuhteisiin. Celshading-tekniikka saa pelin näyttämään cowboysarjakuvalta.

Pelimekaniikaltaan Call of Juarez: Gunslinger on läheistä sukua sarjan ensimmäiselle kahdelle pelille. Kättä pidempää löytyy käsikanuunoista revolvereihin, haulikkoon (joka kirjaimellisesti halkaisee vastustajan kahtia) ja kivääreihin (joiden likaisten tähtäimien lävitse vihollista tihrustaa kauempaakin). Kenties tämä tuntuu hieman liiankin tutulta, ja pelin tempo muistuttaa aika lailla Call of Duty 4: Modern Warfarea. Pelaaja sukkuloi eteenpäin äärimmäisen lineaarisissa tunneleissa, ampuu tyrkyllä olevia vihollisia ja haastaa sitten lopuksi pomon kaksintaisteluun.

Ehkä Techlandilläkin koettiin, että vaihtelu olisi paikallaan. Mukaan on nimittäin lisätty mahdollisuus väistellä luoteja sekä ampua monta vastustajaa sarjassa. Tämä on toteutettu minipeleillä sekä versiolla Red Dead Redemptionin Dead Eye -mekaniikasta. Näiden lisäksi kaksintaisteluissa täytyy suoriutua mahdollisimman sankarillisesti, parasta mahdollista ajoitusta hakien. Eiväthän nämä paljoa peliin lisää, mutta jotain kuitenkin.

Suurin uutinen on kuitenkin pelin arcade-tyylinen toiminta, johon Techland on tosissaan panostanut. Call of Juarez: Gunslingerissä haetaan pääosumia, tehdään nättejä tappoja sekä saadaan tasoja. Pelin edessä saa auki uusia juttuja, kuten automaattisen lataamisen tai mahdollisuuden tuplahaulikolla räimimiseen. Tavoitteena on kasata mahdollisimman vaikuttava pisteluku. Pelin päätyttyä on mahdollisuus kokea osia uudestaan arcade-pelimuodon kautta. Minua ei tosin enää huvittanut lähteä pistehippasille sen jälkeen, kun seikkailu itsessään oli koettu.

Kuusituntinen seikkailu on juuri sopivan mittainen, ja Call of Juarez: Gunslinger jätti jälkeensä vaikutelman rentouttavasta toimintahutusta, joka tuntui mukavalla tavalla vanhanaikaiselta. Ei ylimääräistä härpäkettä, vaan hyvää perussuunnittelua ja tiukkaa pistejahtia.