Minulla oli oikeasti odotukset korkealla uuden Star Trekin suhteen. Elokuvasarjan uuden aloituksen myötä tiesin olla odottamatta syvällisiä pohdiskeluja tai oppituntia galaktiseen diplomatiaan. 2010-luvun Star Trek kun näyttää heittävän aivot narikkaan ja edustavan enemmän scifi-toimintaa. Harmi kuitenkin, että pelin puolella toiminta on tylsää, tapahtumat mielikuvituksettomia ja muutenkin puitteet rähmällään.
Star Trek Into Darkess -elokuva ilmestyy Suomessa teattereihin kesäkuun alussa, mutta uutta peliä voi pelata rauhassa elokuvaa spoilaamatta. Peli sijoittuu nimittäin ennen leffaa, eikä tapahtumat muutenkaan ole juurikaan liitoksissa toisiinsa. Tarina pyörii vulcanlaisten kehittämän uuden voimanlähteen ympärillä. Kun Federaatiolle aikaisemmin tuntematon Gorn-liskomiesrotu pääsee jyvälle, että laitteen voi valjastaa myös superaseeksi, alkaa hirmuinen ajojahti härpäkkeen perässä. Vauhtia ja räjähdyksiä riittää vaikka millä mitalla, mutta itse toiminta on heikosti rytmitettyä, eikä tapahtumiin, paikkoihin tai edes päähahmoihin saada mitään otetta. Peliä ei myöskään auta, että Gornit ovat vihollisina todella tylsiä eikä niistä saada puristettua tippaakaan persoonallisuutta.
Siinä missä juoni vielä juuri ja juuri menettelee, on teknisessä toteutuksessa menty täydellisesti metsään. Pelin ulkoasu on sinänsä keskitasoa, mutta ilme on pilattu oudolla värien saturaatiokikkailulla. Sillä on kaiketi haettu elokuvien ilmettä, mutta pahasti epäonnistuen. Lisäksi päälle kasautuu lukuisia grafiikkabugeja, jotka pahimmillaan jumittavat etenemisen. Kohtasin muun muassa näkymättömiä esteitä, joiden ohi pääsi vain tuurilla, sekä ovia tukkivia kuolleita vihollisia, jolloin ainoa keino oli ladata tallennuspiste uudestaan.
Star Trek on suunniteltu kahdelle pelaajalle. Mukana on lukuisia yhteistyötä vaativia mekaniikkoja, jotka paikoitellen onnistuvatkin nostamaan fiilistä. Jos kaveria ei kuitenkaan löydy internetistä tai kotisohvalta, tiedossa on karu kokemus. Tekoäly on parhaimmillaankin vain kohtalaista, mutta pahimmillaan se ajaa raivokohtaukseen. Vihollisten päätön juoksentelu vielä huvittaa, mutta tekoälyapulaisen jumahtamisessa esteisiin ei ole mitään hauskaa, kun tätä tarvitsee parin minuutin välein avaamaan ovea tai ylittämään muuta estettä.
Vaikka kaveri olisikin mukana, niin se ei poista sitä faktaa, että Star Trekin ohjaus ja yleinen pelattavuus on kömpelöä kuin mikä. Pääosa pelistä koostuu vaisuilla laserpyssyköillä räiskinnästä, mutta mukana on myös loikkimista ja kiipeilyä, joka on typerryttävän epätarkkaa ja turhauttavaa puuhaa. Äkkikuolemiin saakin tottua, sillä lähes aina ensimmäiset yritykset päätyvät milloin mihinkin tuliseen hautaan.
Tekijöiden puolustukseksi on sanottava, että taustalla on ollut joitakin hyviä ideoita. Esimerkiksi yhteistyö kaverin kanssa onnistuu paikoitellen olemaan antoisaa, mutta tämä ei yksin kahdeksantuntista räiskintäspektaakkelia kannattele, kun toteutus on jäänyt kautta linjan vajaaksi. Päällimmäisenä muistiin jäävät sekava juoni ja pahoinvointia aiheuttavat tekniset ongelmat. Täysihintaisena Star Trekiä ei voi missään tapauksessa suositella, ja kovimmankin co-oppia etsivän trekkarin kannattaa napata peli vasta poistolaarista.