Suomi
Gamereactor
arviot
Super Smash Bros. Brawl

Super Smash Bros. Brawl

Nintendo 64 -konsolilla vuonna 1999 alkaneesta, kolme osaa käsittävästä Super Smash Bros. -sarjasta on suuren suosion myötä muodostunut yksi Nintendon merkittävimmistä nimikkeistä. Wiille julkaistu Super Smash Bros. Brawl on erittäin onnistunut taistelupeli, joka häikäisee laajalla sisällön määrällään.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Brawl on kaksiulotteinen kamppailupeli, jonka perusideana on vastustajien heittäminen ulos peliareenalta. Tämä onnistuu mätkimällä vihollisia, jolloin heidän vahinkomittarinsa kasvaa. Mitä suurempi mittarin osoittama lukema on, sitä kauemmaksi kilpakumppanit saa viskattua. Taisteleminen tapahtuu pääsääntöisesti kahden napin avulla, joilla suoritetaan hyökkäykset ja erikoisliikkeet. Ohjaintatin suunta yhdessä painetun napin kanssa vaikuttaa liikkeisiin. Lisäksi hahmoilla on torjunta-, heitto-, tuplahyppy-, murskaushyökkäys- ja lopetusliikkeet.

Sinällään yksinkertainen pelattavuus muuttuu kekseliääksi ja moniulotteiseksi pelattavien kenttien sekä niiltä saatavien erikoisesineiden avulla. Taistelukenttiä on valtava määrä ja ne ovat erikoisuuksineen tärkeä osa pelimekaniikkaa. Nintendo-pelien maisemiin sijoittuvat areenat muuttavat muotoaan ja ovat usein monikerroksisia ansapesäkkeitä. Erikoisesineet antavat hahmoille vahvuuksia, mutta väärissä tilanteissä käytettynä niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Vastustajan kiusaksi taisteluun saa tuotua hetkellisesti myös avustavia sivuhahmoja ja pokémoneja.

Pelin taistelumekaniikka on helppo omaksua ja siinä on riittävästi syvyyttä pitkäaikaiseen taistelun opetteluun. Vastustajien liikkeiden ennakointi, kenttien tuntemus ja erikoisaseiden oikea-aikainen käyttö ovat välttämättömiä keinoja menestyksekkääseen pelaamiseen.

Pelattavia hahmoja pelistä löytyy reilusti yli kolmekymmentä. Nintendon tunnetuimpien suosikkien, kuten Marion, Linkin ja Donkey Kongin lisäksi mukana on myös yllättävämpiä vaihtoehtoja, kuten Earthbound-pelin Lucas, Kid Icaruksen Pit ja Pikminin Kapteeni Olimar. Pelissä voi pelata myös Segan Sonicilla ja Konamin Metal Gear Solid -pelien sankari Solid Snakella. Laajan hahmovalikoiman keskinäinen pelillinen tasapaino on hämmästyttävän hyvä, sillä yksikään taistelijoista ole selvästi yli- tai alivoimainen. Pelin viisi vaikeustasoa antavat hyvissä määrin eritasoista haastetta, joten pelistä saavat paljon irti niin taistelupelinoviisit kuin kokeneet Super Smash Bros. -veteraanitkin.

Tämä on mainos:

Pelihahmojen ohjattavuus toimii mainiosti Classic- tai Gamecube-ohjainta sekä Wiin omaa Wiimote-Nunchuk -yhdistelmää käyttäen. Peliä voi myös pelata pelkällä Wiimotella, mikä ei nappien vähäisestä määrästä johtuen ole kuitenkaan suositeltavaa. Kaikissa ohjausmenetelmissä miinuksena voidaan nähdä pikkuriikkisten askelten ottamisen vaikeus, mutta tämä vaikuttaa pelaamiseen vain vähän.

Brawl sisältää uskomattoman määrän pelattavaa. Perustaistelun lisäksi peliä voi pelata useissa vaihtoehtoisissa pelimuodoissa. Esimerkiksi seikkailutila sekoittaa taisteluun tasohyppelyä. Pelaaminen on seikkailutilassa pelin heikointa antia, mutta silti miellyttävää. Seikkailutilan kenttäsuunnittelu ei ole tarpeeksi mielikuvituksellista, ja jotkut kentät toistavat itseään liiaksi ja ovat ylipitkiä. Tehtävätilassa taas selviydytään ennalta määritetyistä vaatimuksista, kuten aikarajoista, tietyin liikkein suoritettavista taisteluista tai toisen hahmon suojelemisesta.

Peli kannustaa harvinaislaatuisen anteliaasti ja palkitsevasti pelaamaan. Avattavia hahmoja, kenttiä, musiikkia ja muita jännittäviä salaisuuksia on lähestulkoon epätodellinen määrä. Pelistä löytyy jopa vanhojen Nintendo-klassikoiden pelattavia demoja. Nähtävää ja koettavaa riittää kymmeniksi ja taas kymmeniksi tunneiksi. Pelin jälleenpeluuarvo on todella huomattava.

Brawl näyttää ja kuulostaa upealta. Grafiikka on Nintendon tuttuun, omaleimaiseen tyylin värikästä ja loppuun saakka viimeisteltyä. Hahmojen yksityiskohdat ja liikkeiden tehosteet ovat näyttäviä ja peliareenoissa on aina yllin kyllin nähtävää. Taistelijoiden liikkeet heijastavat miellyttävästi hahmokohtaista persoonaa ja pelihistoriaa. Esimerkiksi Mario ampuu tulipalloja, lyö keltaisella viitalla ja käyttää vesitykkiä. Hektisen taistelun kannalta on tärkeää, että ruudunpäivitys pyörii tasaisella 60 kuvan sekuntitahdilla.

Tämä on mainos:

Suureksi osaksi nostalgiset äänitehosteet kuulostavat hyviltä. Laadukkaasta musiikkikappalelistasta löytyy runsaasti tuttuja ja tuntemattomia Nintendo-melodioita.

Moninpeli on Brawlin paras puoli. Monipuolisesti muokattavissa taistelutiloissa voi mitellä taitoja 1-4 pelaajan kesken. Turnauksia voi järjestää aina 32 vuorottelevaan pelaajaan saakka. Pelaaminen kavereiden kanssa on nopeatempoista ja erittäin hauskaa.

Paketin täydentää onnistunut nettimonipeli, joka on suurimmaksi osaksi nettiviiveetöntä pelaamista. Kuten muiden Nintendon verkkopelien, myös Brawlin nettipeli on parhaimmillaan pelaamalla ystäväkoodien avulla. Silloin pelitiloja voi säätää enemmän mieleisekseen, mutta myös tuntemattomia vastaan pelaaminen tarjoaa pitkäikäistä hupia. Nettipelin lisäksi verkon välityksellä voi lähettää omia pelikuvia, taisteluvideoita ja tasoeditorilla rakennettuja kenttiä kaverin koneelle.

Hauska ja mukaansatempaava Brawl on vaikuttava kokonaisuus, joka onnistuu esimerkillisesti lähes kaikessa tarjonnassaan. Pelattavaa on pitkäksi aikaa monipuolisiin tarpeisiin ja se jaksaa yllättää jatkuvasti lukemattomilla palkinnoillaan.

Super Smash Bros. BrawlSuper Smash Bros. BrawlSuper Smash Bros. BrawlSuper Smash Bros. Brawl
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
taistelumekaniikka, näyttää ja kuulostaa hyvältä, valtaisa sisältö, moninpeli
-
kiihkeimmillään taistelu voi äityä sekavaksi
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

6
Super Smash Bros. BrawlScore

Super Smash Bros. Brawl

ARVIO. Kirjoittaja Johannes Valkola

Nintendon Smash Bros. -muksimispelisarjalla on fanaattinen kannatus. Wiille julkaistu sarjan uusin osa vain lisännee suosiota.



Ladataan seuraavaa sisältöä