Sonic & All-Stars Racing Transformed

Teksti koskee PS3- ja Xbox 360 -versiota. Lue Wii U -version kommentit lopusta.

Maailman nopeinta siiliä on syntymästään asti vertailtu maailman sienevimpään putkimieheen. Viiksimies on kerännyt tasoloikan lisäksi mainetta jo kymmeniä vuosia myös ajoradoilla omissa karting-peleissään. Siilikin polkaisi punaiset tossunsa polkimille pari vuotta sitten Sonic & Sega All-Stars Racing -pelin merkeissä ja nappasi mukaan koko köörin firmansa enemmän ja vähemmän tunnettuja sankareita. Uusi Sonic & All-Stars Racing Transformed parantaa jo mainiosta edeltäjästään ja esittelee nimensä mukaisesti parikin muuttujaa.

Pakollisista ennakkoluuloista poiketen Sonicin ajokisat nojaavat enemmän uudempien arcade-ajopelien kuten Blurin ja Motorstormin suuntaan kuin Marion asettamille raiteille. Toki meininki on silkkaa sarjakuvaa, jarruja ei poljeta ja kanssakilpailijoita kiusataan asevalikoimalla, mutta itse ajotuntuma ja pelin tyylikkyys taipuvat kohti nykyaikaisia kanssakilpailijoita. Sonicin ajokeissa on enemmän massan tuntua kuin kevyemmissä karteissa, eikä monille karting-peleille ominaisesti autossa ole pomppujousituksia. Tämä tekee selkeän pesäeron All-Stars-ajelulle ja vahvistaa sen asemaa itsenäisenä pelinä, joten erinäiset vertailut on turha jättää sikseen.

Nimihirviö paljastaa pelin kaksi tärkeintä ominaisuutta: hahmokaartin sekä muuttuvuuden. Kuskipuolella nähdään siilimaskottien lisäksi kymmeniä Segan hahmoja aina Jet Set Radion rullaajista Nights into Dreamsin kummajaisiin. Turhin lisäys lienee Nascar-kuljettaja Danica Patrick, joka tavallisena ihmisenä ei oikein istu värikkääseen ihmemaahan. Ulkoisten seikkojen lisäksi kuskeilla on myös omat erikoisuutensa nopeuden ja ohjattavuuden saroilla. Ratamallinnukset on samoin tehty vanhojen tuttujen mukaan ja mukana on jopa The House of the Deadin kaltaisia kulttinimiä. Kiitosta radat ansaitsevat vaihtoehtoisista reiteistään ja värikkyydestään, joista maininnan arvoisin on Samba de Amigon psykedeeliset latinohuuruilut. En löytänyt yhtään rataa josta en pitänyt, vaan jokainen on osattu pitää alati turbo-ahdettuna ja mielenkiintoisena. Iso vaikuttaja tähän on pelin tapa muuttua kuin Autobot meikkileikissä niin pelattavuuden kuin etenemistapojen myötä.

Nopeusrajoituksia ei rikota ainoastaan renkailla, vaan matkaa taitetaan myös veneellä ja lentoaluksilla. Ajotien katketessa härveli muuntautuu itsestään ja ajotuntuma on selkeästi erilainen kuin neljällä renkaalla. Leveäperäiset vesipedot eivät taita tiukkoja mutkia, joten aaltoajot pohjaavat hyppyreistä loikkimiseen ja lisävauhdin keräämiseen. Lentokoneita taasen voi liikuttaa vapaasti joka suuntaan ja myös äkkivaarat kiepit auttavat väistelyssä ja turbon keräämisessä. Muutamat veneilyosuudet tuntuivat turhilta ollessaan vain pitkiä suoria, mutta vaaralliset lento-osuudet pistävät varpaat kippuralle, kun törmäys vuoren seinämään olisi ollut vain sekunnin päässä. Välineiden vaihtelu lisää kaaottisen kaahailun tunnetta, mutta asfaltin poltto tuntuu kokonaisuudessaan silti parhaimmalta. Radat elävät myös kisojen aikana ja usein viimeinen kierros poikkeaa edeltäneistä täysin.

Rallia ajetaan niin keskenään kuin kimpassa. Uratila tarjoaa yllättävänkin haastavia kisoja, joita läpäisemällä avataan lisää uusia kenttiä ja hahmoja muita pelimuotoja varten. Moninpelissä ratkaisu ärsyttää varsinkin alkupään vähäisen kenttävalikoiman takia, mutta uratilaa on myös mahdollista ihmetellä porukalla jopa neljän pelaajan voimin. Urakisoihin tuovat vaihtelua erinäiset tehtävät, jotka eroavat mukavasti perinteisistä kisoista. Tehtävistä eritoten silkkaan sivuluisumiseen keskittyneet haasteet sekä ruuhkaisen liikenteen seassa pujottelu tuntuivat mainioilta ja herättivät vahvan halun yrittää vielä kerran. Uran lisäksi valikoimassa on myös neljän kisan Grand Prix -kilpailut sekä todella kurinalaista taituruutta vaativa Time Attack.

Vaikeustaso yksinpelaajalle saattaa olla jopa hieman liiankin korkea, sillä normaalillakin tasolla kolmen kärkeen pääsy ei ole ikinä itsestäänselvyys, vaan kisoja joutuu hinkkaamaan useasti virheettömien suoritusten perässä. Tämä aiheuttaa ajoittain lievää turhautumista, mutta puurtaminen ei koskaan käy ylivoimaiseksi.

Kaverin tai tuntemattomien kanssa on valittavissa yksittäiset kisat sekä areenaottelut. Areenoilla räiskitään muita kilpailijoita lisävoimilla tai mitellään lipunryöstön kaltaisessa nopeuskisassa. Lisävoimat ovat raketteineen ja jääpalloineen hieman liiankin tuttua kauraa, mutta mukana on kuitenkin esimerkiksi kekseliäs turbon ja räjähteen yhdistelmä. Tärkein apuvoimista on avaintekijäksi nouseva All-Star, joka erään toisenkin tunnetun voimatähden tavoin tekee pelaajasta nopeamman ja haavoittumattoman. Tähden antamat kuuden miljoonan dollarin voimat tuntuvat hieman liian ylivedetyiltä, mutta sentään edeltäneen pelin automaattiohjaus on tiputettu pois. Harmillisesti peli ei osaa jakaa apuja sijoituksen mukaan, joten perässähiihtäjä ei saa sen parempia tulivoimia kuin paalulla olevakaan.

Suurin osa napinasta on yksittäisten pikkuvikojen listaamista, jotka särähtävät muutoin puhtaassa kokonaisuudessa. Nettipeli arpoo pelaajan sattumalta ovea kohti ja kummasti peli ei osaa kirjata muita saman sohvan ohjaimia ulos lokaalisessioissa. Näistä huolimatta moninpeli on todella hauskaa missä muodossa tahansa ja todistetusti myös helposti lähestyttävää.

Värikkäästä hahmokatraasta löytyy nopeasti oma suosikki ja monet hulppeat kentät ovat vaikuttavia, vaikkei Sega olisi maskottinsa lisäksi mitenkään tuttu. Sonic & All-Stars Racing Transformed on hauskinta turbo-kaahailua vuosiin ja eittämättä yksi alansa parhaita edustajia sitten muinaisen Crash Team Racingin. Se uskaltaa erottua räikeänä väriläiskänä muista arcade-ajoista eikä tyydy vain kierrättämään muiden pelien ideoita. Peli on yhtä aikaa hieno muistutus Segan historiasta ja sen menneistä teoksista kuin myös esimerkki hiljalleen palanneesta laadusta.