Suomi
Gamereactor
artikkelit

Foundation (Apple TV+), kahden ensimmäisen jakson tunnelmat

Apple TV+ -tuotannolla on huima budjetti, ja vieläkin enemmän kunnianhimoa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Suoratoistopalveluiden osalta Apple TV+ on ollut se kaikkein kunnianhimoisin oman sisältönsä suhteen. Nyt jo on nähty muun muassa Ted Lasso, ja sitten myös hieman pettymyksen tuottanut The Morning Show myös. Vauhtia ei hidasteta, sillä nyt saadaan jännittävä ja todellakin kunnianhimoinen tieteissarja Foundation, eli suomeksi Säätiö.

HQ

Isaac Asimovin kirjaan perustuen sarja sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa galaksia pitää hallussaan mahtava imperiumi, joka on suunniteltu hallitsemaan tuhansia vuosia ilman ongelmia. Imperiumi on laaja, ja laajenee edelleen. Vastaavia on nähty elokuvissa ja televisiossa ennenkin, mutta Foundationin imperiumi on saavuttanut rajansa, ja säröt ja heikkoudet alkavat jo näkyä.

Tarina keskittyy matemaatikkoihin Hari Seldon ja Gaal Dornick, jotka ovat havainneet monimutkaisen tilastollisen mallin avulla, että imperiumi tulee kaatumaan, ja seurauksena on 30 000 vuoden mittainen pimeä aika galaksille. Näin ollen kaksikko pyrkii vakuuttamaan imperiumin siitä, että tuho on estettävissä luomalla tietopankki nimeltä Foundation. Näin pimeä aika kutistuisi ainoastaan muutamaksi tuhanneksi vuodeksi. Moiseen tietoon suhtaudutaan kuitenkin harhaoppina, ja kaksikko päätyy melkein teloitetuksi löytönsä vuoksi.

Tämä on mainos:

Sarja on todellakin sitä scifiä ja nörtteilyä, eikä se koskaan muuta koetakaan olla. Sarja tavoittaa galaksin suuren koon ja imperiumin, joka sitä hallitsee. Vaikutelman luomisessa auttaa sarjan huima budjetti, joka on noin miljardi dollaria kaudelta. Näin ollen kyseessä on kaikkien aikojen kallein TV-tuotanto ainakin siihen saakka, kunnes Amazonin The Lord of the Rings starttaa ensi vuonna. Suunnittelu, puvustus, digitaalitehosteet ja kaikki muukin tihkuu tieteistunnelmaa. Laatu on totisesti korkealla, kuten sopi toivoakin.

Foundation (Apple TV+), kahden ensimmäisen jakson tunnelmatFoundation (Apple TV+), kahden ensimmäisen jakson tunnelmat
Apple

Budjetistaan huolimatta Foundation ei ole kansoitettu suurella määrällä näyttelijöitä. Mukana on muutama tunnettu nimi, mutta pääasiassa roolit on annettu tuntemattomammille kyvyille. Heitä ovat muun muassa Jared Harris (Seldon) ja Lee Pace (Brother Day), eivätkä muut nimet oikein erotu joukosta. Tämä ei ole huono asia, sillä näyttelijät sopivat rooleihinsa hoitaen työnsä hyvin. Näin katsoja kiinnostuu heidän kohtaloistaan ja tarinan tapahtumista.

Toistaiseksi olen siis nähnyt kaksi jaksoa, enkä pidä sarjaa täydellisenä. Jokainen jakso on noin tunnin mittainen, ja selvästi rytmitys on ongelma. Ensimmäinen jakso alkaa merkille pantavan hitaasti esitellen eri henkilöhahmot vaiheittain, ja sitten lopuksi iskee päälle iso käänne, jolloin katsoja on innoissaan toisen jakson alkaessa. Toinen jakso kun sitten alkaa, ei kauheasti tapahdukaan koko aikana, kunnes sitten vasta aivan jakson lopussa.

Tämä on mainos:

Tarinaa riittää toki kerrottavaksi, mutta toisin kuin Game of Thronesin ensimmäisellä kaudella, Foundation todellakin ottaa aikansa luodakseen hyvän pohjan itselleen. Tämän vuoksi sarja saattaa ajoittain tuntua tylsältä katsottavalta. Olkoonkin, että jo lähitulevaisuudessa muu sarja saattaa hyötyä tästä pohjustuksesta.

Foundation (Apple TV+), kahden ensimmäisen jakson tunnelmatFoundation (Apple TV+), kahden ensimmäisen jakson tunnelmat
Apple

Uskon kuitenkin, että Foundation kohoaa ajan kanssa Apple TV+ -palvelun vahvimmaksi omaksi tuotannoksi. Alusta saakka kaikessa on laadun leima, ja siksi olen kiinnostunut näkemään, mihin sarja kulkee. Jos ei ole tieteistarinoiden fani, ei sarja välttämättä niin kiinnosta: Foundation ei ole yhtä nörttimäinen kuin Star Trek ja Star Wars. Mutta jos lajityyppi kiinnostaa, kannattaa Foundation ehdottomasti katsella.

HQ


Ladataan seuraavaa sisältöä