Suomi
Gamereactor
artikkelit

James Bond iskee tänä vuonna kahdesti

Uusia Bond-elokuvia ei nähdä vähään aikaan, kiitos elokuvastudioiden talousvaikeuksien, mutta onneksi Activision on päättänyt pelastaa pelaajien joulun, jopa kahteen kertaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Marraskuisen julkaisupäivän jakavat GoldenEye 007 ja James Bond 007: Blood Stone tuovat salaisen agentin kotiteattereiden ruuduille interaktiivisissa merkeissä ja tarjoavat omaa toiminnallista piristystään pitkiin pyhiin. Kävimme brittilässä testaamassa, miltä meno maistuu.

Vanhan kullan kuumotus

Kuten kaikki tynnyrin ja kellarin ulkopuolella kasvaneet tietävät, GoldenEye 007 on uusi versio samalla nimellä julkaistusta Nintendo 64 -klassikosta. Kyseiseen peliin liittyy paljon vahvoja tunteita, ja olihan se aikanaan ammuskelupelien kuningas. Se on myös säilyttänyt suosiotaan aina nykypäivään asti, ja PC:llekin on amatöörivoimin muokattu siitä oma versionsa.

Pelin tuottaja Julian Widdows oli optimistinen kysyessämme häneltä, onko tällaisen uusversion kanssa mahdollista voittaa. Koska peliä on uudistettu vanhoilta Brosnan-päiviltä Daniel Craigin hallitsemaan nykyaikaan, se ei ole suora kopio vanhasta klassikosta. Nostalgiaan Widdows suhtautui sangen rumana sanana joka kerta, kun erehdyimme sitä haastattelussa käyttämään.

Tämä on mainos:

Alkuperäisen pelin suora kopiointi tiputettiinkin vaihtoehdoista jo varhain, koska Eurocom halusi tehdä uuden, tuoreen GoldenEye-kokemuksen, joka kelpaa niin uusille kuin vanhoillekin faneille. Kuinka tässä on sitten onnistuttu?

Testaamassamme yksinpelikentässä pelmuttiin muun muassa Siperian ankarilla lumikentillä. Yhdistelmä sumennusefektejä ja päin näköä vihmovaa lunta toi heti mieleen lapsuuden rattoisat koulumatkat villissä Pohjolassa, mikä imaisi ainakin tämän toimittajan mukaansa.

James Bond iskee tänä vuonna kahdesti

Kaikki tietävät, ettei Nintendo Wii ole grafiikkakukkulan kuningas, mutta emme olleetkaan paikalla tuomaroimassa polygoni-olympialaisia. GoldenEyen toiminta oli tiivistä ja hyvin rytmitettyä, eikä tässä tiimellyksessä tullut mieleenkään pysähtyä ja jäädä tihrustamaan, millaisia tekstuureja männyn kaarnasta mahtaisi löytyä.

Tämä on mainos:

Peliä voi lähestyä joko hiiviskelynä tai räiskintänä, joskin jälkimmäiseen päätyy säännöllisesti turvautumaan pakostakin. Aseistus on varsin realistista, ja vängät vempeleet Bond-jatkumon vanhoilta päiviltä on jätetty historian hämäriin. Bondin ainoana varsinaisena teknoleluna toimiikin älypuhelin, jolla muun muassa otetaan valokuvia. Aikamoista scifiä, tämmöinen.

Kaiken kaikkiaan GoldenEyen yksinpeli antoi itsestään hyvän kuvan. Ohjaus oli tosin ajoittain hieman jähmeän oloista, ja siitä puuttui se välittömyys, mitä kaltaiseni paatuneet PC-pelaajat odottavat tämäntyyppisiltä peleiltä.

Timanttista toimintaa

Blood Stonessa on puolestaan välittömyyttä koko suvulle. Vaikka ruudulla nähdään ja kuullaan GoldenEyen tapaan Daniel Craigia ja Judi Denchiä, ei peli pohjaudu elokuvaan tai kirjaan, vaan siihen on kynäilty aivan oma juonensa käsikirjoittaja Bruce Feirsteinin johdolla. Samainen mies auttoi sattumoisin kasaan myös GoldenEyen uusitun juonen. Projektit ovat siis pakostakin lähisukulaisia, joskin muuten erillään kehiteltyjä.

Tuottaja Nick Davies kertoi meille, että Bizarre Creationsin tavoitteena on antaa pelaajille aidon Bond-elokuvan kokemus. Siksi kyseessä onkin vahvasti juonivetoinen, noin seitsemäntuntinen pläjäys, jonka tarkoituksena on luoda elokuvamaisesti tahditettu kokemus, osaksi käsikirjoitetun toiminnan avulla.

Käsikirjoitus todella tuntuu toiminnassa. Reitit ovat jotakuinkin ennalta päätettyjä, ja vaihtoehdoksi jääkin lähinnä se, kuinka tilanteet ratkaistaan. Bond-kokemus nostaa taas päätään, koska Daniel Craigin superagentti voi ratkaista tilanteita hiljaa tai kovin, kovin äänekkäästi.

James Bond iskee tänä vuonna kahdesti

Käytännössä pelaaja voi halutessaan napata pahaa-aavistamattomia vihollisia kraivelista ja pyöräyttää nämä unten maille. Stuntmies Ben Cooke taikoi Bizarrelle kuusikymmentä pysäyttävää liikettä, jotka toistuvat ruudulla kivuliaan uskottavasti. Syytä olisikin, sillä innokas ammattilainen onnistui pamauttamaan kuvausten aikana työtoveriaan saappaalla naamaan, ja tämä tavallista aidompi liikesarja on myös esillä lopullisessa tuotteessa.

Tällaiset lennokkaammat liikkeet tulevat peliin silloin, kun pelaajan oma vauhti kiihtyy ja salaisen agentin varovaisuus alkaa karista matkalle. Blood Stonea voikin halutessaan pelata puhtaasti toimintapelinä, jossa ripeä tahti ja runsaan ammuskelun ja lähitaistelun yhdisteleminen takaavat räväkän lopputuloksen.

Kehittelijät kertoivat meille, että parhaan kokemuksen saa yhdistelemällä hiippailua ja taistelua, jolloin menon pitäisi näyttää siltä kuin elokuvissakin. Onhan Daniel Craigin Bond pätevä hiiviskelijä, mutta kun on aika pistää tuulemaan, on meininki sekä välitöntä että väkivaltaista.

James Bond iskee tänä vuonna kahdesti

Pelituntuma heijastelikin tätä kiitettävästi, eikä kyseessä ole todellakaan Splinter Cell uusissa vaatteissa. Bizarre Creationsin kokemus mm. autopelien kuten Project Gotham Racingin ja Blurin kanssa on välittynyt komeasti pelin ajo-osuuksiin, jotka saavat jälkimmäisen vaikuttamaan rauhalliselta ajelulta maaseudulla.

Aiemmin mainitut käsikirjoitetut elementit ovat vahvasti mukana ratin takana ollessa, ja pelikokemuksemme vastasikin suunnilleen Pelastakaa Sotamies Ryanin maihinnousukohtauksen läpiajamista korskealla urheiluautolla. Erilaisten ajoneuvojen ohjailu on tosin melko anteeksiantamatonta puuhaa, ja edellinen aloituspiste kutsuu nopeasti, jos pelaaja ei meinaa pysyä annettujen, tiiviiden aikarajojen sisällä. Virhemarginaalia ei pahemmin ole, mutta kunhan radan oppii, on kokemus vaikuttava.

James Bond iskee tänä vuonna kahdesti

Blood Stone vaikuttaakin näillä pelaamisilla onnistuneelta ja monipuoliselta Bond-kokemukselta, jossa todellakin on alkuperäisten elokuvien fiilistä. Pelaaja saa määrätä osaltaan toiminnan tyyliä, ja fiilistä pidetään tuoreena ajoneuvotasojen avulla. Myös GoldenEyessa nähty älypuhelin nousee taas esille, tarjoten tällä kertaa laajemman, uudesta Batmanista muistuttavan informaationäkymän. Kätevä puhelin kertoo, missä vihollinen luuraa ja mihin seuraavaksi kannattaisi suunnistaa.

Tule joulu kultainen?

Activisionin uudet Bondit jakavat useita ominaisuuksia, ja niiden sisällöstä vastaavat paljolti samat taustavoimat. Ne ovat silti omien kehittelijöidensä tuotoksia, ja erot ovat selvät, osaksi johtuen siitä, että GoldenEye on yksinomaan Wii-tuote.

Blood Stone on näyttävämpi, modernimpi peli, joka pääsee pullistelemaan lihaksiaan voimakkaampien alustojensa puitteissa. GoldenEye puolestaan tarjoaa vahvan sosiaalisen kokemuksen moninpelinsä muodossa, ja tulee varmasti keräämään osansa nostalgiapisteistä, vaikka Eurocomissa tätä sanaa välteltiinkin.

Voitaisiinkin sanoa, että näkemämme perusteella Wii-pelaajat voivat odottaa uutta hauskaa bilepeliä, kun taas muille on odotettavissa tiivis ja tiukka yksinpelikokemus Blood Stonen merkeissä. Emme tosin vielä julista joulua pelastetuksi ja tarkastamme tilanteen uudestaan kuukauden päästä.

HQ
James Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdesti
James Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdesti
James Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdestiJames Bond iskee tänä vuonna kahdesti


Ladataan seuraavaa sisältöä